Haastattelu: Saku Pollari, Kansalainen Jussila

"Olen aina tykännyt lukea kertomuksia ihmisistä, katsoa tosi tapahtumiin perustuvia elokuvia ja katsella ihmisten touhuja", Saku Pollari kertoo. "Nykyään näytetään paljon enemmän reportaaseja kuin varsinaisia dokumenttielokuvia. Aikaisemmin reportaaseja kuvatessani ajattelin usein, että olisin itse tehnyt joitakin asioita eri tavalla."

Saku Pollari on opiskellut Outokummun ammattikoulussa audiovisuaalista tuotantoa ja työskennellyt kuvaajana ja leikkaajana monissa ajankohtaisohjelmissa. Hän tapasi Petteri Jussilan ensimmäistä kertaa ternimaitotilaisuudessa, jota hän meni kuvaamaan Nelosen uutisille. "Kun kuulin hänen puhuvan, kiinnostuin aiheesta. Aloin nähdä hänen puheensa kuvina. Aloin jo leikatakin juttua mielessäni." Pollari meni tapaamaan Petteriä ja hänen vaimoaan ja ehdotti heille vähän pidemmän jutun tekoa. He kiinnostuivat molemmat ideasta. "Ei ollut varmaan bisneksien kannalta huono asia, että Petteristä kuvattiin juttua", Pollari kommentoi. Aluksi oli tarkoitus kertoa Petterin kautta ternimaitoilmiöstä. Juttu paisui matkalla. Pollari alkoi Jussilan bisnestä seuratessaan tutkia myös julkisuuskuvaa, ja Petterin elämän ja perheen kautta hänen persoonaansa.

"En tiennyt aloittaessani mitään Petterin verosotkuista. Hän kertoi minulle niistä avoimesti ihan itse. Minulle ei ollut tärkeää tehdä tutkivaa journalismia, selvittää asioita, vaan seurata Petterin sen aikaista elämää, kantaa ottamatta." Petteri suhtautui kuvaamiseen positiivisesti. Se oli hänelle yksi kanava tehdä itseään tunnetuksi. Pollari kertoo yllättyneensä kuvausten aikana usein siitä, että vaikka Petteri ymmärsikin kuvausten merkityksen ja hyödyn, hän ei peitellyt mitään kameran edessä. "Petteri oli aina rehellisesti oma itsensä. Eikä hän koskaan kieltänyt käyttämästä kuvia. Tietysti esimerkiksi luottamuksellisten liikeneuvottelujen ajaksi kamera sammutettiin", Pollari muistelee.

Kansalainen Jussila on tarina miehestä, joka halusi, että hänet tullaan muistamaan. "Nykyään se tapahtuu useasti mediajulkisuuden kautta. Petterin tapa tehdä itsensä tunnetuksi oli Suomessa aika erikoinen. Se oli suunniteltua julkisuuskuvan rakentamista." Kuvaukset aloitettiin syksyllä 2002. Petteri kuoli 2004 kesällä. Sen jälkeen Pollari kuvasi vielä muutaman kohtauksen Jutasta, ja Petterin hautajaiset. "Kuljin Petterin seurassa koko tämän ajan. Luottamuksen saavuttaminen oli hyvin tärkeää, niin kuin aina tämänkaltaisia juttuja tehdessä."

Pollarin elokuva näyttää Petteri Jussilasta sen puolen, jota keltainen lehdistö ei huomioinut. Pollari painottaa, ettei halunnut tehdä vääryyttä kenellekään, vain seurata yhden miehen elämää. Miehen, joka halusi tulla hyväksytyksi omana itsenään. "Nykyaikana media kohtelee ihmisiä huonosti. Tuntuu, että Suomessakin riepottelu on lisääntynyt. Petterillä oli turhan julkkiksen maine, ja hänet haluttiinkin pitää sellaisena."

Erikoisen sattuman oikun kautta Pollari sai käsiinsä kuvamateriaalia myös Petteri Jussilan kuolinpäivältä. Rauno Westerlund niminen mieshenkilö oli ollut samana päivänä testaamassa ambulansseissa käytettäviä hälytyslaitteita ja tallentanut kokeet kameralle. Testiryhmä oli myös Jussiloiden kotiin soitetussa ambulanssissa. Westerlund otti yhteyttä Pollariin ja tarjosi materiaaliaan elokuvaan käytettäväksi. "Tuntui todella oudolta nähdä ne kuvat. Pohdiskelin pitkään, oliko elokuvan kannalta hyvä käyttää niitä", Pollari kommentoi. "Petteri oli jollakin tavalla epätodellinen hahmo. Hänen kuolemansa tuntui, ja tuntuu vieläkin, hyvin epätodelliselta.