Haastattelu: Seppo Rustanius, Jään yli


 Illume Oy  Seppo Rustanius on tehnyt pitkän uran suomalaisen dokumenttielokuvan parissa. Valtaosa hänen viimeisimmistä elokuvistaan käsittelevät Suomen sisällissotaa, punaisten näkökulmasta. "Valkoiset teloittivat 9 500 punaista sisällissodan aikana. Lisäksi yli 80000 ihmistä joutui vankileireille, joita oli aluksi jopa 64. Näillä vankileireillä, piikkilanka-aitojen takana, kuoli sivistyneen Suomen edessä 14 000 ihmistä nälkään. Joukossa oli nuoria tyttöjä ja poikia ja vanhuksiakin. Nämä kuolemat olisi voitu estää. Sitä on hyvin vaikea käsittää." Seppo Rustanius kerää elokuviaan varten paljon tietoa vielä tuntemattomista sisällissodan aikaisista kohtaloista ja traagisista tarinoista. Hän hämmästelee sitä, miten paljon kansalaissodassa on vielä selvittämättömiä aiheita, vaikka se on koskettanut monia kymmeniä tuhansia suomalaisia perheitä.

Rustanius kertoo Kronstadtin kapinan olevan yksi näistä Suomea koskettaneista tapahtumista, josta ei meillä ole tehty tutkimuksia lainkaan. Kronstadtin matruusit olivat lokakuun vallankumouksen etujoukkoa, joka vuonna 1921 nousi kapinaan bolshevikkien ns. sotakommunismia vastaan. Matruusit vaativat vallankumouksen ihanteiden palauttamista. Kapina kukistettiin ja 8000 ihmistä pakeni jään yli Kronstadtista Suomeen. "Jään yli" kertoo näistä pakolaisista ja siitä, miten heidät täällä meillä vastaanotettiin ja miten he tänne sopeutuivat. "Mielenkiintoistahan tässä aiheessa on se, että Kronstadtin kapina tapahtui vain kolme vuotta Suomen sisällissodan jälkeen. Mietin, miten valkoinen Suomi otti punaiset matruusit vastaan. Vaikka olihan joukossa toki siviilejäkin." Monet Kronstadin pakolaisista jäivät Suomeen. Kronstadtin pakolaiset sijoitettiin eristysleireihin, joista ei tänä päivänä ole olemassa kovin paljon tietoa. Seppo Rustanius on haastatellut useita heidän jälkeläisistään elokuvaansa varten. Monien Kronstadilaisten kohtalosta ei enää tiedetä mitään.

"Jään yli" elokuvan toteuttaminen kesti puolitoista vuotta. Rustaniuksen mielestä raskainta dokumenttielokuvan teossa on ennakkotutkimus- ja suunnittelutyö. Aika ja työvoima eivät koskaan tunnu riittävän. Historiallisissa tutkimuksissa Rustanius kääntyykin usein asiantuntijoiden, kuten Aleksanteri Instituutin tutkimuspäällikön Markku Kangaspuron puoleen.

"Jään yli" elokuvaan kytkeytyy hyvin paljon erilaisia teemoja, jotka ovat edelleen ajankohtaisia, vaikka elokuva sijoittuukin vuoteen 1921. "Pakolaiskysymys, erilaisuus ja venäläisvastaisuus esimerkiksi. Vuonna 1921 kirjoitettiin lehdissä venäläisistä samaan sävyyn, kuin tänä päivänä kirjoitetaan pakolaisista."

Erityistä "Jään yli" elokuvassa on Perttu Kivilaakson, Apocalyptican soittajan, musiikki. "On komeaa, että nuori hevirockmuusikko sävelsi musiikin elokuvaani ja näki aiheen dramaattisuuden. Se kuuluu hänen sävellyksissään." Entäs tulevaisuudessa?

"Haluaisin tietysti tehdä aina parempia dokumentteja. Jokainen elokuva on seikkalu ja tutkimusmatka. Elokuvan maailmaa elää dokumenttia tehdessä ihan täysillä. Se prosessi on siinä se kaikkein tärkein juttu. Pääasia.

Filmografia

Seppo Rustanius on opiskellut teologiaa Helsingin yliopistossa ja elokuvaa Pariisissa ja ohjannut seuraavat dokumenttielokuvat:
Sotapapit -saamelainen kulttuuri ja uskonto(1981)
Bassi duottar (1987)
Elämäntapana teatteri -työväennäyttämöt(1990)
1918 -sodan kuvat (1990)
Piikki lihassa (1991)
Matti Oravisto (1991)
Sydämen rytmi- laulaja Kiti Neuvonen (1992)
Jälkipuhdistus (1994)
Tie tuntemattomaan (1996)
Punaiset esiliinat -naisten kohtalot Suomen punakaartissa (1997)
Punaorvot -valkoisessa Suomessa(1999)
Syytteitä utopistille -Edvard Gylling ja Punainen Karjala (2001)
Karjalainen kiirastuli (2002)
Jään yli (2005)

Lähetä linkki


Muualla Yle.fi:ssä