Eihän tämä maa minun omani ollut

 Camera Cagliostro
Ohjaus ja käsikirjoitus: Katariina Lillqvist
Tuotanto: Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro
> cameracagliostro.fi

”Eihän tämä maa minun omani ollut”(2008) on Katariina Lillqvistin ohjaama 60-minuuttinen dokumentti Suomen romanien historiasta, kulttuurista ja nykypäivästä.

Keskushenkilönä elokuvassa nähdään laulaja Hilja Grönfors. Hiljan muistojen, laulujen ja arjen sekaan lomittuvat valokuvat sekä arkistofilmit 60-luvun Suomesta, jolloin rotusorto oli arkipäivää ja romanien kotina useimmiten vielä maantie, ruosteinen junanvaunu tai pahvilaatikoista ja aaltopellistä kyhätty tilapäinen mökki.

Tänään ” kiertokaaleet ” ovat historiaa ja ensimmäinen kaupungeissa syntynyt sukupolvi varttunut keski-ikään. Silti syrjintä on yhä arkipäivää huolimatta diskriminoinnin vastaisesta lainsäädännöstä. Perinteenkeruumatkallaan halki Suomen Hilja törmää tarinoihin ja asenteisiin, joiden ei uskoisi enää olevan mahdollisia uuden vuosituhannen euro-Suomessa.

Musta-valkovalokuvien ja arkistomaterilien avulla romanien lähihistoria ja 70-luvun elämäntavan muutos elävät dokumentissa monipuolisesti mukana.

Kulttuurihistoriaa vahvasti luotaavaa dokumentti on merkkipaalu Suomen romanien monisatavuotisessa tarinassa.

Lähetä linkki


Muualla Yle.fi:ssä