Kuin karhut lähtevät

Kesto: 48’14”
Ohjaus: Paul-Anders Simma
Tuotanto: Saami-filmi Oy, 2006

Dokumenttielokuva ihmisen suhteesta karhuun

Jos kohtaa villin karhun luonnossa, kokemusta ei unohda koskaan. Saamelaisilla oli ennen tapana kutsua karhua vanhaksi isoisäkseen. Karhu voi kulkea kahdella jalalla kuin ihminen ja on lisäksi tasa-astuja. Jos tuulee oikeasta suunnasta, karhun voi päästä näkemään vilaukselta. Karhulla on paljon parempi hajuaisti ja kuulo kuin meillä ihmisillä. Niinpä se huomaakin meidät ja pakenee jo kauan, ennen kuin olemme tajunneet sen olevan lähistöllä. Moni on nähnyt karhun jälkiä, mutta harva itse eläintä.

Lars Pirak on vanha saamelaismies Tuorponista. Hän on 70-vuotisen elämänsä aikana tutustunut moneen karhuun.
- Karhut ovat kuin me ihmiset. Eri yksilöiden välillä on suuria eroja. Toiset ovat mukavia ja kilttejä. Mutta on myös karhuja, jotka ovat vihaisia ja ärtyvät helposti, varsinkin jolleivät ne ole saaneet tarpeeksi ruokaa ennen kuin on aika kömpiä talvipesään, hän kertoo.

Lars Pirak esiintyy saamelaisohjaaja Paul-Ander Simman dokumentissa Kuin karhut lähtevät. Simma on tuottanut vuosien mittaan useita mielenkiintoisia ja kansainvälisesti palkittuja elokuvia. Kuin karhut lähtevät on kuvattu Pohjois-Kalotilla ja Venäjällä. Elokuva kertoo Pirakin lisäksi muistakin ihmisistä, joille karhut ovat tuttuja, mm. koko Norjan tuntemasta karhunpyytäjästä Herman Sotkajärvestä ja poronhoitaja Nils Åstotista.

- Karhulla on erityinen merkitys meille saamelaisille. Lapsena kuulin usein, että karhu oli meidän esi-isämme. Meidät lapset opetettiin kohtelemaan karhua kunnioituksella. Kun tiedettiin, että lähistöllä oli karhuja, emme saaneet mekastaa emmekä tehdä muutkaan, mistä karhu ei pitäisi, Lars Pirak kertoo. Hän esittää elokuvassa myös harvinaisen karhujoiun, jonka hän oppi isoisältään, tunnetulta parantajalta.

Eri puolilla maailmaa esiintyy samanlaisia karhukultteja kuin saamelaisilla. Kelteillä oli karhunhahmoisia jumalia. Antiikin Kreikassa oli Pindos-vuoriston paimenilla tapana ottaa kiinni karhunpoikasia ja syöttää niille lampaanmaitoa, jonka jälkeen ne uhrattiin Afrodite-jumalattarelle. Saamelaisten lisäksi moni muukin suomalais-ugrilainen kansa pitää karhua esi-isänään. Karhua pyydetään sen lihan vuoksi ja sen taljasta saadaan lämpimiä vaatteita. Hampaista ja kynsistä tehdään kauniita koruja. Karhun eri ruumiinosilla uskotaan olevan parantavia ominaisuuksia, ja varsinkin sapesta tehdään monenlaisia lääkkeitä. Aina silloin tällöin karhuja ammutaan, koska niiden katsotaan olevan vaaraksi ihmisille.

- Jos joutuu aivan lähellä karhua, pitää näyttää sille, että on ihminen. Silloin karhu kyllä lähtee pois. Jotkut karhut näkevät huonosti ja voivat siksi ärsyyntyä, jos ihminen pääsee yllättämään ne, sanoo 70-vuotias Lars Pirak ja riisuu lukulasinsa.