Nuorallakävelijä

05.11.2011 klo 13.25
(Man on wire)
 YLE kuvapalvelu
Ohjaus: James Marsh
Tuotanto: Wall to Wall Media, USA 2008

Nuorallakävelijä (Man on Wire) Oscarin voittanut dokumenttielokuva nuoresta ranskalaismiehestä, joka vuonna 1974 käveli New Yorkissa nuoralla World Trade Centerin rakennuksesta toiseen. Kaksoistornit olivat tuolloin maailman korkeimmat rakennukset. Tanssittuaan lähes tunnin ajan nuoralla Philippe Petit pidätettiin, sillä hänellä ei ollut lupaa tempaukseen. Hänet vietiin psykologin arvioitavaksi ja sitten vankilaan. Miten hurja uhkayritys oikein toteutettiin?

Petit'illä oli jo kuuden vuoden ajan ollut unelma, jonka hän lopulta päätti toteuttaa, kävi miten kävi. Nuorallakävelyä edelsi kahdeksan kuukauden huolellinen valmistelu. Ongelmia riitti: hänen piti livahtaa WTC:n vartijoiden ohi, salakuljettaa raskas teräsvaijeri ja asennusvälineet torneihin, ripustaa vaijeri tornista toiseen ja kiristää se kestämään tuulia ja rakennusten keinumista. Apunaan hänellä oli ystäviä ja rikoskumppaneita, ja yöllä vaijeri onnistuttiin saamaan paikoilleen. Aamuseitsemältä Philippe otti ensimmäisen askeleensa yli 400 metrin korkeudessa Manhattanin yllä. James Marshin ohjaamassa dokumentissa Petit'n uskomattomasta seikkailusta kuullaan sekä mieheltä itseltään että hänen rikoskumppaneiltaan.

Lähetä linkki


Muualla Yle.fi:ssä