Ronald Reagan

04.12.2011 klo 22.05 ja 17.12.2011 klo 16.00(Reagan) Yle kuvapalvelu
Ohjaaja: Eugene Jarecki
Tuotanto: USA, 2009
> Katso traileri (youtube)

Ronald Reagan on yksi amerikkalaisuuden keskeisistä ikoneista, kiitetty ja kirottu. Mutta millainen mies tämä entinen filmitähti ja kahden kauden presidentti oli? Reaganin poikkeuksellinen ura on kuin suoraan eeppisestä elokuvasta. Karismaattinen hahmo näytteli kymmenissä elokuvissa ennen siirtymistään politiikkaan, ja hänet muistetaan mukaansatempaavista puheistaan.

Reaganin vaikutus näkyy yhä mm. Yhdysvaltain ulkopolitiikassa, mutta oliko hän syypää myös 2000-luvun talouskriisiin? Reaganin kaudella Yhdysvaltojen velka kolminkertaistui, ja maan budjettivaje oli alijäämäisempi kuin koskaan.

Eugene Jareckin ohjaama dokumentti ruotii Reaganin uran kohokohtia ja aallonpohjia ja kurkistaa myös presidentin vähemmän tunnettuun yksityiselämään.

Lähetä linkki


Muualla Yle.fi:ssä