Vesku

25.12.2011 klo 22.00 ja 31.12.2011 klo 15.40
 Marianna Films Oy
Ohjaus ja käsikirjoitus: Mika Kaurismäki
Tuotanto: Marianna Films Oy

Vesku on dokumenttielokuva koko Suomen kansan rakastamasta Vesa-Matti Loirista. Hän on tehnyt elämässään miltei kaiken sen, mitä taiteilija voi. 17-vuotiaana alkanut taiteilijan työ on kuljettanut Veskua elokuvasta teatterilavoille ja sieltä televisioon, Turhapurolta Eino Leinon suuriin vesiin. Kaikkien tuntema viihdyttäjä on kuitenkin myös yksityishenkilö, johon työnteko ja keikkaelämä ovat jättäneet jälkensä.

Viime vuosina Vesku on keskittynyt pääasiassa laulamiseen. Vielä ei ole aika jäädä eläkkeelle, sillä uuden albumin tekeminen ja pitkän uran ensimmäinen rocfestivaaliesiintyminen odottavat.

Lähetä linkki


Muualla Yle.fi:ssä