Salaiset pelit

VAKOILUA JA FUTISTA

Arvo Tuomisen dokumenttielokuva Venäjän jalkapallojoukkueessa vuoden 1912 olympialaisissa pelanneesta Pjotor Sokolovista (1889-1971) ja hänen peleistään niin futiksen kuin vakoilun kentillä kertoo miehestä, jonka elämän Lokakuun vallankumous jakoi kahteen osaan kuten jalkapallo-ottelun: ensimmäisen puoliajan hän pelasi Venäjän puolesta toisen sitä vastaan.

Sokolov syntyi ja opiskeli Pietarissa, osallistui ensimmäiseen maailmansotaan Venäjän joukoissa, sisällissotaan valkoisten riveissä, toiseen maailmansotaan suomalaisena, jolloin toimi muun muassa Äänislinnassa sijainneen vakoojakoulun opettajana ja Yleisradion venäjänkielisen radiopropagandan johtajana.
Hän oli monilahjakas ja tulisieluinen mies, josta tuli taitava ja etsitty vakooja, joka joutui toisen maailmansodan loppupeleissä vielä kerran pakenemaan ja vaihtamaan kansalaisuuttaan ja nimeään, mutta kaikesta huolimatta Neuvostoliiton tiedustelupalvelu löysi hänet.

Dokumentti keskittyy paljolti maailmansotien väliseen aikaan ja kertoo pienien tarinoiden kautta ajan ilmapiiristä, joka johti molempien maiden pahimpien pelkojen toteutumiseen: ensin Neuvostoliitto pyrki valtaaman Suomen ja sitten Suomi hyökkäsi Saksan rinnalla Neuvostoliittoa vastaan.

Dokumenttia tehdessään Tuominen on päässyt tutustumaan Sokolovin mappiin FSB:n pääkonttorisssa Lubjankassa. Suomen arkistoista Sokolovia koskevaa ja paljon muutakin arkaluontoista materiaalia ”siivottiin” heti sodan jälkeen.
Paljon muun ohessa Tuominen selvittää jopa yhden kadonneen suomalaisvakoojan kohtalon.

Lähetä linkki


Muualla Yle.fi:ssä