Tubettajat

Dokumentti kertoo suomalaisista työttömistä miehistä, jotka syöttävät kotivideoita maailmalle. Ennen kutosen pojat rassasivat mopoja, nyt heidän aikansa kuluu netissä. Nämä miehet edustavat uutta ihmistyyppiä, jolle netti on antanut kanavan tulla näkyväksi ja tuntea itsensä vähemmän yksinäiseksi. Paljon klikkauksia videoillaan keräävät Tubettajat ovat hahmoja, joita voi katsoa tietokoneen ruudulta - mutta joita ei
välttämättä haluaisi tuntea oikeassa elämässä.

Dokumentin päähenkilö Pasi dyykkaa ja videoi, miten roskisruuasta kokataan ateria. Hän elää häpeämättömästi ja jakaa videoissaan jopa raivokohtauksensa kaikelle kansalle nähtäväksi. Henkilöt ovat kuin oman elämänsä reality-tähtiä. He esiintyvät videoissaan kuin olisivat suorassa lähetyksessä tai yhteydessä "tuben katsojiin".

Mutta korvaako netti ihmissuhteiden nälän? Ollaan Euroopan viimeisellä laidalla, maassa, jossa aurinko paistaa harvoin. Putoaako yhä useampi nuorimies 2000-luvun armottomassa Suomessa kyydistä ja jää lopullisesti tien varteen yksin tietokoneensa kanssa? Vai onko netti väylä, joka täyttää meistä näkymättömimmänkin tarpeen tulla kuulluksi ja nähdyksi?

Ohjaus: Sanna-Sisko Tohka.
Dokumentti on osa Ylen kanavilla syksyllä nähtävää Nuorille. Nyt! -kokonaisuutta, jonka tarkoitus on aktivoida suomalaiset toimimaan nuorten puolesta syrjäytymistä vastaan. EA/ar

Lähetä linkki


Muualla Yle.fi:ssä