yle.fi

Anton ja Helinän oma sivu

Antto ja Helinä näyttämässä Kaitsu Sahiojaa tohtori Roseniukselle

Antto on Miikkulalaisia. Hän on päässyt kotikyläänsä papiksi ja viihtyy hyvin. Hänen ja Helinän omat lapset ovat maailmalla, joten heillä on kesäsiirtola lapsille. Kylän kaikki salaisuudet ja tunnustukset kulkevat Anton kautta. Hän kuuluu luonnollisesti kuoroon, mutta ei ole ihan niin loistava tenori kuin kuvittelee. Kylän ateisti, tohtori Rosenius on hänen hyvä ystävänsä.

 Miikkulan Pappila

Helinän intohimo on kasvihuone. Hän on ollut koko avioliiton ajan kotiäiti, ruustinna, ja lopetti siis oman ammattinsa, kosmetologi-kampaajan työn tyystin. Helinä on myös Anttoa herkempi eikä sulje pois vaihtoehtoisia hoitoja, uskomustieteitä ja henkiparannusta. Helinä huomaa ensimmäisenä Hannassa jotain outoa ja kyselee Hannan salaisuuden perään.

 Pappilan kasvihuone ja taustalla Maikkila

 

> Paluu

Lähetä linkki

Esitysaika

Keskiviikkoisin klo 21.00
Ohjelmassa on suomenkielinen tekstitys


Jaksot 1-12 ovat saatavilla myös DVD:llä.

YLE Areena

YLE Areena

Sarjan jaksot julkaistaan Areenassa tv-lähetyksen jälkeen.
Huom! Areenan kautta sarjaa voi seurata myös ulkomailta.