VIERAANA näyttelijä Kaija Pakarinen Lahja Ma 13.10. klo 21.20 Kaija Pakarinen: Näyttelijä vuodesta 1979 Televisioteatteri 1979 - 1989 Näyttelijäntyön lehtori Teatterikorkeakoulussa 1989 - 1992 Yleisradion näyttelijät 1992 - Näyttelijä Kaija Pakarinen, Leilan roolissa jouduit keskelle piirileikkiä "uskollisuus - uskottomuus". Minkälaisia ajatuksia roolin tekeminen sinussa herätti? "Näytelmän avainrepliikkejä on kysymys 'mitä varten sitä pitää olla uskoton voidakseen olla uskollinen itselleen tai edes rehellinen'. Valitessaan lähtemisen nainen, Leila, valitsee ristiriitaisessa tilanteessa uskollisuuden itseään kohtaan. Tämä on vaikea kysymys. Elokuva ei yllytä katsojaa siihen, että jokaisen pitäisi hypätä vieraaseen sänkyyn 'jotta olisi uskollinen itselleen'. Elokuva on oikeastaan eräänlainen prosessi ihmisen ajattelussa. Luulen että moni on ajatellut joskus 'entäpäs jos': mitä, jos ottaa ja lähtee, jos tämä loppuu nyt, jos astuu vaikka Ruotsin laivaan eikä enää palaa. Silloin lähtökohtana on, että kaipaa jotain aivan muuta, ajattelee astumista ulos kehästä. Jokin ei enää tyydytä. Loppujen lopuksi moni ei äärimmäistä ratkaisua tee, mutta Leila, tämän elokuvan nainen sen tekee. Tekipä niin tai näin, minun mielestäni tärkeintä on, että ihminen uskaltaa astua ulos. Vaikka 'ulos astuminen' tapahtuisi vain ihmisen päässä, se heijastuu yleensä tavalla tai toisella myös ulkomaailmaan. Sisäisessä maailmassa tapahtuu jotain, ja se näkyy myös ulkoisesti. Joku esittää kysymyksiä itselleen tai aviopuolisolleen, joku voi vaihtaa työpaikkaa, erota, hankkia oman huoneen. Joku toinen värjää tai leikkaa hiuksensa, vaihtaa pukeutumistyyliä, mitä tahansa. Ulkopuolinenkin huomaa, että tuolle ihmiselle on nyt tapahtunut jotain. Näyttelijänä täytyy aina ymmärtää, miksi joku ihminen toimii jollain tietyllä tavalla. Tässä elokuvassa oli aivan sama tilanne kuin esimerkiksi Shakespearen Macbethissa. Siinä Shakespeare teettää näyttämöllä henkilöillään sellaisia asioita, joita me ihmiset saatamme mielessämme käydä läpi vaikka ajatukset eivät muuttuisikaan teoiksi, tappamiseksi. Tässä elokuvassa tuo sama tehdään ikään kuin oikeana matkana. Leila tekee tekonsa meidän epäröivien ja tyytymättömien puolesta. Hän kulkee ääripäähän siinä missä me yritämme kompromisseja. Naisten on minun mielestäni aina tehtävä elämässään paljon kompromissseja. 'Enhän minä voi, kun minulla on perhe ja lapset.' Itsestäni tuntuu, että miehille irtiotto on paljon helpompaa kuin naisille. Ohjaaja Matti Ijäs sanoikin Leilasta, että Leila on henkilönä hyvin hauras. Ei ole niinkään paljon hohtoa siinä, että rohkea ihminen ottaa ja lähtee. Mutta jos kiltti, tunnollinen ihminen, 'jolla on kaikki hyvin', tekee sellaisen teon, niin se on rohkea teko, iso hyppy. Tässä elokuvassa vihjataan siihen, että lopullinen päätös ei ehkä ole ero, mutta tärkeintä on ulos astuminen. Ihminen joutuu omilleen, selviämään ilman entistä turvaverkkoaan. Sellaisen kokemuksen jälkeen ihminen tavallaan puhdistuu, ja saa myös oikeamman kuvan itsestään. Kun Leila palaa samaan suhteeseen, avioliitossa on kuitenkin tapahtunut jotain. Siinä on käytävä keskustelua, että suhde voisi jatkua. Ohjaaja Matti Ijäs puhui elämättömästä elämästä: jos ihmisen jokin elämäntilanne jatkuu hyvin pitkään samanlaisena, ihmisestä tulee helposti kuin huonekalu, hän häviää ihmisenä kokonaan, muuttuu jonkinlaiseksi suorittajaksi. Puhutaan vain siitä, kuka hakee lapset, kuka käy kaupassa, kuka tekee ruuan. Täytetään toisen tarpeita eikä enää kysytä, kuka minä olen tässä, mitä minä haluan. Leilan kohdalla: olenko jotakin muuta kuin vain se, joka tulee ruokakaupan kautta kotiin." Kaija Pakarisen voi nähdä joulukuulle saakka Helsingissä myös näyttämöllä, Teatteriravintola Nyyrikissä, missä näytellään Gunilla Hemmingin komediaa "Kaljaa…Lätkää…Rakkautta…" "Gunillan komedian alkuperäinen versio on nimeltään 'Mamma går på öl'. Näyttelen Teijo Elorannan parina Siljaa - tätä oluelle lähtevää mammaa. Teemat ovat yllättävästi samanlaisia irtioton teemoja kuin 'Lahjassa'!"