VIERAANA ohjaaja Kari Paljakka LOPPU HYVIN... Kaksiosainen komedia Ma 21.9. JA 28.9.1998 klo 21.20 Ohjaaja Kari Paljakka kertoo elokuvan syntyhistoriasta: MITEN KAIKKI SAI ALKUNSA LOPPU HYVIN... tarina sai alkunsa kuvaustaukojutusteluista vuonna 1985. Olin tekemässä silloiselle Televisioteatterille ensimmäistä omaa ohjaustani ja jollain pitemmäksi venyneellä kuvaustauolla mukana ollut vanhempi näyttelijä alkoi kertoa kaskuja TV-historian alkutaipaleelta. Kaskut liittyivät muistaakseni lähes poikkeuksetta johonkin toiseen näyttelijään tai muuten tunnettuun henkilöön. Osansa saivat myös teknisen ryhmän erikoiset persoonallisuudet... Kirjoittelin näitä tarinoita muistiin. Joskus myöhemmin jututin muitakin Yleisradion veteraaneja eli 60-luvun alusta mukana olleita. Vähitellen alkoi mielessä väikkyä jutun hahmotelma TV-historian alkutaipaleelta, kun lähetykset olivat suoria lähetyksiä eikä kuvanauhoitusta oltu vielä keksitty. Kuulemistani kaskuista ei ole tässä elokuvassa jäljellä kuin jutun tyylilaji; komedia. Ehkä sentään TV-kuvaaja Kuritun juopottelu on saanut kimmokkeen tarinasta, jossa tunnettu kirjailija tulkitsi studio-ohjaajan sormimerkit luvaksi ottaa huikka jemmaviinapullosta. Minkä kirjailija sitten ottikin, suorassa lähetyksessä! Koko kansan todistaessa jemmapullon paikan olevan siinä haastateltavan nojatuolin jalan takana! Ajatuksena oli alunperin tehdä kokoillan näytelmäelokuva. Saimme yhdessä kirjoittajakollegani kanssa käsikirjoitustyöhön apurahankin Suomen Elokuvasäätiöstä, silloiselta tuotantoneuvoja Kari Kyrönsepältä, joka kiinnostui ideasta. Tuolloin työnimenä taisi olla TV-HAMLET .Mutta kirjoitustyöstä ei tullut mitään. Mikään ei sujunut; ei tarina, ei henkilöt ... Suoran lähetyksen, henkilökunnan keskinäisten lemmenjuonien yms selvittely ylitti kirjailijankykymme. Kuukaudenmittaisen pään seinään lyömisen jälkeen olimme saaneet vasta alkeellisen tarinahahmotelman paperille. Luovutimme ja lähdimme kumpikin jatkamaan toisten hankkeiden parissa. Onneksi satuin mainitsemaan myttyyn menneestä ideastani Esko Salervolle, joka oli juuri palannut Helsinkiin Kemin kaupunginjohtajan tehtävät jätettyään. Tämä taisi olla vuonna -89 tai 90. Esko — joka tuolloin teki lisensiaattityötään commedia del artesta — innostui ideasta, purki hänelle toimittamamme materiaalin ja oikeastaan aloitti koko kirjoitustyön alusta. Tässä vaiheessa luomiskertomusta minun pitäisi oikeastaan luovuttaa puheenvuoro käsikirjoittaja Esko Salervolle, jonka jutuksi tarina tuolloin muuttui. Minulle se oli vain yksi keskenjäänyt projekti muiden joukossa . Tahollaan Esko kirjoitti juttuaan kokonaan uusiksi. Elokuvasäätiön tuotantoneuvoja tuki häntä koko työn ajan. Minä tein muita töitä. Taisin lukaista versiot joita Esko pöydälleni toimitti, mutta tuskin kykenin häntä paljoakaan auttamaan. Vuoden 96 lopulla minulle sitten soitettiin TV1:n Draamaohjelmista ja kerrottiin, että Esko Salervon Loppu Hyvin... on valittu tuotettavaksi — että olisinko kiinnostunut ohjaamaan käsikirjoituksesta TV-sarjan. Tästä alkoi työni uudestaan — 10 vuotta ensimmäisen idean syntymisen jälkeen! Mutta se todellinen työmyyrä on kyllä ollut Esko Salervo, joka jaksoi jutun kanssa vaikka minulta oli usko jo mennyt. FARSSIA! Kuvauksien ajaksi sukelsimme 60-luvun TV-maailmaan, suorien lähetysten aikakauteen. Lavastaja Paula Salosen kanssa sovimme, että liioittelisimme hiukan aikakauden tekniikan kömpelyyttä. Vanhat TV-kamerat saimme lainaksi TV-tekniikan museosta Lahdesta. Lavastuksen tekeminen farssin tarpeisiin onkin senteistä kiinni. Käsikirjoitus piti lukea useampaankin kertaan, jotta näyttelijät ovista kulkiessaan törmäisivät toisiinsa, oviin, seiniin jne.. käsikirjoituksen edellyttämällä tavalla. Ovien saranapuolia kai vaihdettiin useampaankin kertaan. Päätimme myös kuvaaja Pauli Bessonoffin kanssa, että tiukentuvasta aikataulusta huolimatta farssi on kuvattava yhdellä kameralla. Tämä siksi, että farssi vaatii täsmällistä ajoitusta ja tähän pystytään vain jos jokainen kuva ja leikkauskohta on mahdollisimman huolellisesti tehty. Tästä päätöksestä maksoimme sitten kovan hinnan kiristyneenä kuvaustahtina, mutta olen edelleen sitä mieltä että päätös oli oikea. Näyttelijöiden kanssa oli hauskaa tehdä työtä. Heitä oli kuvauksissa iso joukko, parhaimmillaan 20 samassa kuvassa! Luulen, että tämä on aika harvinaista nykyajan kiristyneessä tuotantotahdissa. Kuvausten loppupuolella minuun iski ohjaajana riittämättömyyden tunne. Raskas työrupeama alkoi vaatia veroaan. Näyttelijät joutuivat ensimmäisenä kärsimään. Mutta huomasin, että hehän osasivat jo roolinsa ja pärjäsivät ilman minuakin. LOPPU HYVIN... Tuliko siitä sitten farssi? Ehkä juttu taittui enemmän komedian suuntaan. Roolihahmoihin tuli syvyyttä ja empaattisuutta enemmän kuin farssi sietää. Farssissa kaiken pitää kulkea, pysähtymättä. Komediassa on välillä tilaa hengähtää, tarkkailla ihmistä ja hänen reaktioitaan. Esko Salervon tarina on välillä aika julma, niin kuin rakkaus ja ihmissuhteet äityessään ovat. En voi kuitenkaan mitään sille, että tarinan ihmiset näyttäytyvät minulle pieninä lapsina, jotka ovat jotenkin kaikki hukassa etsiessään toisistaan samaa mitä me kaikki etsimme; rakkautta, hyväksyntää... Kari Paljakka