VIERAANA ohjaaja, dramaturgi, teatterialan monitoiminainen Ritva Siikala (s. 1941) Onnenseitti Ma 11.5.1998 klo 21.20 Uusinta vuodelta 1996 Ritva Siikala: teatteritutkinto 1966, Suomen Teatterikoulun korkeakouluosaston esimies 1968-69 lukuisia kotimaisia ja pohjoismaisia teatterialan luottamustehtäviä, mm. Suomen Ruotsin kulttuuri-instituutin hallituksen jäsen 1995- näytelmäkäännöksiä, artikkeleita, esitelmiä, teatterialan opetustyötä, radio-ohjelmia, tv-ohjelmia freelance-ohjaaja suomeksi ja ruotsiksi 60-luvulta alkaen TV:ssä, radiossa ja eri teattereissa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa ohjannut mm. Suomen Kansallisteatteriin Arthur Millerin Kauppamatkustajan kuoleman 1984, August Strindbergin Isän 1985 ja Maria Jotunin Onnenseitin 1994, Svenska Teaterniin sovituksensa Anne Frankin päiväkirjasta 1988 ja Teatret vårtiin Norjaan Henrik Ibsenin Peer Gyntistä 1993 sekä Lahden kaupunginteatteriin omat sovituksensa Eugene O´Neillin ja Henrik Ibsenin näytelmistä Pitkä päivänmatka yöhön 1989 ja Villisorsa 1996 Teatteri Raivoisien Ruusujen taiteellinen johtaja vuodesta 1988, jolloin ohjasi Katajanokan konepajaan historiallisen naisten näyttelemän Shakespeare-sovituksen Raivoisat Ruusut — kronikka vallasta ohjannut saman teatterin Oresteian 1991, Rakel ja Heidi Liehun Eevan Helsinkiin järjestämässään kansainvälisessä naisteatterifestivaalissa Raamattu 1994 sekä produktiot Sex roller söker en kvinna 1992 yhteistyössä Svenska Teaternin kanssa ja Elämänkevät! 1997 yhteistyössä Aleksanterin teatterin kanssa Valtion näyttämötaidepalkinto 1991, Suomen kulttuurirahaston palkinto 1993 Ohjaaja Ritva Siikala Onnenseitistä: "Vuonna 1993 mielessäni heräsi halu kerätä kypsiä naisnäyttelijöitä yhteiseen produktioon. Yksikin heistä oli kokemisen arvoinen, sen tiesin. Entäs sitten kokonainen rypäle! Kokosin nopeasti mielessäni joukon kunnon ikäisiä, taitavia ja ihania naisia. Keräsin rypäleen, jossa oli seitsemän suomalaisen teatterin ikitähteä. (Eeva-Kaarina Volanen, Irma Seikkula, Seela Sella, Ritva Ahonen, Maija Karhi, Anja Pohjola ja Aino-Maija Tikkanen). Toiveitteni naiset olivat Kansallisteatterista, tai sen liepeiltä. Niinpä esitys, Onnenseitti, syntyi Kansallisteatterin pienelle näyttämölle keväällä 1994 Suomen Kansallisteatterin ja Teatteri Raivoisien Ruusujen yhteistyönä. Kirjailija löytyi aika äkkiä, lähes itsestään: Maria Jotuni. Elämää syvästi oivaltava nainen, loistava kirjoittaja. Hän kuului joukkoon. Mukana oli myös mies, Atso Almila, muusikko. Unelmien kohde, pettymysten syvin syy. Ensi kertaa Raivoisien Ruusujen historiassa. Kansallisen esityksessä seitsemän yli viisikymppistä mutta alle satavuotiasta näyttelijää esitti lukuisia Maria Jotunin henkilöitä. Rouvat olivat koko ajan näyttämöllä. Kaikkien kertomukset kulkivat jokaisen läpi, yhden ajatuksesta tuli kaikkien ajatuksia. Jotunin elämänkokemus liittyi näyttelijänaisten elämänkokemukseen. Tarina kietoutui toiseen, suru taittui iloon, karvas ironia hellään hymyyn. Seitsemästä solistista tuli näyttämöllä hienovireisesti soittava kamariorkesteri. Jaoin tahallani roolit odottamattomasti. Irma Seikkula oli esityksen nuorimmainen, juuri äidiksi tullut nainen. Maija Karhi, ikuinen ilopilleri, julma lapsentappaja. Ja niin edelleen. Uskoin — ja uskon — että näytteleminen on esittävää taidetta, että yleisöllä on mielikuvitusta ja että kaikki on mahdollista. Esityksestä tuli menestys. Ihmiset rakastivat daameja ja Jotunin mustaa huumoria. Ajatus Onnenseitin taltioimisesta televisiolle syntyi varhain, mutta työhön ryhdyttiin monien mutkien jälkeen vasta kun esitys oli jo poissa Kansallisteatterin ohjelmistosta, kevättalvella 1996. Kysymyksessä ei siis ole tv-taltiointi sanan tarkassa merkityksessä, vaan kuvasimme televisiolle rankasti lyhennetyn version, joka harjoiteltiin osittain uudelleen. Urakkamme oli mahtava. Neljässä päivässä 90 minuuttia valmista ohjelmaa! Usein ihmettelin: Mikä työkuri ja moraali näillä naisilla onkaan! Ikää ei heidän seurassaan ajattele! Ikä on kuitenkin tärkeä lähtökohta tälle esitykselle. Ikä ei ole ihmisen keskeisin ominaisuus, mutta on syytä muistuttaa, että on komeaa olla keski-ikäinen nainen. Että on komeaa olla vanha nainen. Ettei kylänvanhimpia suotta ole kunnioitettu. Ikäkaudet kulkevat meissä, ne ovat kaikki aina läsnä, kerroksittain, limittäin. Minne lapsi meistä katoaisi vaikka eläisimme satavuotiaiksi?"