VIERAANA ohjaaja Simo Halinen Minerva Ma 6.10. klo 21.20 "Minervan" ensi-ilta oli elokuussa Helsingissä, Kesäkino Engelissä. Kritiikki oli harvinaisen ihastunutta tähän ihmissuhdetarinaan, jossa jo erilleen ajautunut nuori aviopari häälyy ratkaisevien valintojen välissä. Heittäytyäkö uuteen suhteeseen vai palatako entiseen? Entiset tunteet ovat vielä olemassa - mutta paluuhan edellyttäisi sitoutumista ja vastuun ottamista suhteesta! "Minerva" on Kino Engelin esitteen mukaan elokuvallista antibioottia rakkauden riipimille! Ja sitähän me katsojat kaipaamme! Leena Virtanen kuvaili "Minervaa" Helsingin Sanomissa hienovireiseksi, herkäksi ja epädramaattiseksi, jopa epämuodikkaaksi, koska se poikkeaa suurten purkausten ja jännityksen varaan rakentavien elokuvien valtavirrasta. Helena Ylänen NYTin elokuvapalstallaan jakoi kiitosta uusien kotimaisten elokuvien, usein oppilastöiden, rinnalla tavattoman täyteläiselle "Minervalle": "Elokuva ei kaipaa kyytipojakseen tietoja tekijästä eikä tuotanto-oloista, ei festivaalivoittoja eikä muitakaan selityksiä. Halinen osaa kertoa." Tervetuloa siis ohjaaja, joka tarjoaa meille muutakin kuin pelkkää actionia! "Olen aina pitänyt elokuvista, jotka käsittelevät ylipäätään ihmisten välisiä suhteita. Ne ovat riittäviä aiheita elokuville, aina ei tarvita suurta dramatiikkaa." "Suosikkielokuviani ovat 50-70-lukujen italialaiset elokuvat, jotkut ranskalaisetkin ja 70-luvun amerikkalaiset elokuvat." "On hirveän vaikeaa tehdä rullaavaa elokuvaa, jossa olisi samalla muitakin tasoja kuin toiminta." Dokumenteista ihmissuhdefiktioihin? Simo Halinen on saanut dokumenttiohjaajan koulutuksen. Töiden listalta löytyvät dokumentit "Variksenpelätti" (1989), "Vanhus näki unta leijonasta" (1990), "Wonderlust" (1991), "Maan sylissä" (1992), "Lapsuuden loppu" (1995) ja fiktiot "Laihan miehen balladi" (1993) ja "Lainan päivä" (1996). Tavoitamme hirmu kiireisen Halisen Svenska Teaternin puhelinvaihteen kautta. Pitäisi voida kysyä häneltä, mitä hän tarkoittaa, kun sanoo että haluaisi laajentaa rakkauden teemaa parisuhteen yli ja kuvata kollektiivista rakkautta, sitä että kaikki vaikuttaa kaikkeen ? Ja mikä on se häntä kiehtova reaalisen maailman ulkopuolella oleva maagisempi taso, jota hän tavoittelee henkilöittensä "tuntemuksia" kuvatessaan ja mitä hän tarkoittaa huudahtaessaan että "Meissä kaikissa elää surrealistinen taiteilija!" Aikaa haastatteluun ei todellakaan ole, mutta mitä ihmettä elokuvaohjaaja tekee teatterissa? "Ohjaan parhaillaan ensi kertaa teatteria, ensi-ilta on keskiviikkona, porukat tuolla taustalla pureksivat kynsiään, minun pitäisi jo olla siellä! Näytelmä on englantilaisen Anna Reynoldsin "Punaista", Svenskanissa "Rött". Työ on kaikin puolin antoisaa, kiintoisaa ja erilaista kuin elokuvassa. Ohjaajan ja näyttelijän läheistä yhteyttä elokuvassa voi kyllä verrata ohjaajan ja näyttelijän yhteistyöhön myös teatterissa. Teemme tunnin näytelmän pienelle Nicken-näyttämölle. Juttu on kahden näyttelijän, Harriet Abrahamssonin ( joka näyttelee myös "Minervassa") ja Mikaela Hasanin välistä ihmissuhdetarinaa - rakkautta ja väkivaltaa. Tosin täysin erilaista kuin "Minervassa". Mutta nyt on kyllä mentävä…" Ei muuta kuin hyvää ensi-iltaa ohjaajalle ja hänen tiimilleen! Me katsomme maanantai-iltana "Minervan". Eivätköhän vastaukset löydy Vera Kiiskisen, Mikko Reitalan ja kumppaneiden näyttelemästä elokuvasta!