VIERAANA Wimme Saari – nykyajan joikaaja SAGOJOGAN MINISTERI Ma 16.11.1998 klo 21.20 Kelottijärveläinen Wimme Saaren joiku saa innoituksensa niin potkurikoneen hyrinästä kuin perämoottorin pärinästäkin, joskin toki myös tuulen humina voi olla taustana inspiraatiolle. Pikku hiljaa Wimmen uran profiili on kohonnut ja maine kasvanut. Uran hohdokkaimpia merkkipaaluja tähän mennessä on epäilemättä Rinneradion albumi Joik, mutta jokunen levytetty raita on syntynyt myös Tallarin ja Pohjantahdin kanssa. Uumajassa Wimme törmäsi paikalliseen ruotsalais-suomalaiseen luolaihmispoppooseen Hedningarnaan, jonka kanssa jammailu johti yhteisen biisin nauhoittamiseen. Yhteistyö Rinneradion kanssa poiki myös Wimmen ensimmäisen ihka oman albumin, joka vei joikuperinteen uusiin korkeuksiin. Joikaamiseni on vanhan tyylistä nimenomaan äänenkäytön ja kurkkutekniikan osalta. Osaan minä joitain vanhoja joikujakin, mutta niihin ei säestys oikein istu. Kun joikaan poikien säestyksen päälle, on tehtävä uutta, antaa mieleen nousevien värien ja kuvioiden kuljettaa. Kotiseudullani ihmiset ainakin ovat sitä mieltä, että olen luonut ihan uuden tyylin. Nuoret tietenkin pitävät siitä eniten, mutta kyllä ihan tuommoiset viisikymppisetkin tulevat kiittelemään. On varmaan niitäkin jotka eivät pidä, eivät vain ole kehdanneet tulla sanomaan. Murrosiän jälkeen kinnostuin omasta perinteisestä musiikistamme. Ensimmäisen keikkani tein marraskuussa 1982. Lauloin saamelaisia lauluja ja myös joikuja joihin sovitin kitarasäestyksen. No, olimmahan me jo aiemmin serkkupojan kanssa hyppineet lavalle jokavuotisissa Marian päivän tansseissa yhtyeen lopetettua, mutta tavallisesti poliisi tuli ja keskeytti esityksemme vedoten huviluvan loppumiseen. Kun tulin vuonna 1986 Yleisradioon töihin, löysin sieltä kantanauhoja, joille enoni olivat joikanneet 60-luvulla. Noilta nauhoilta minä opin vanhaa perinteistä joikua. Vaikka äidinpuolen sukuni on vanhaa joikaajasukua, suora yhteys sukupolvesta toiseen oli kuitenkin jo katkennut. Lähinnä kai herännäisyyden takia ei kotonani joikua kuullut. Itse en pidä joikaamista pakanallisena tai uskontoon liittyvänä ylipäätään. Se on itsensä puhdistamista tai itsensä purkamista. Joikaamalla saa purettua sellaisiakin tunteita joita ei saa sanoiksi puettua. Syntiä ei joikaaminen ainakaan voi olla, sillä syntihän johtaa ihmisen pahaan, mutta joikaaminen tekee vain hyvää! Joikaamista kuuli nuoruudessani vain satunnaisesti… jos joku sattui olemaan otollisessa tilassa kehdatakseen joikata muidenkin kuullen. Meidän kaltaisillamme raja-alueilla, joissa asuu paljon muita kuin saamelaisia tuppaa joikaaminen hiipumaan, mutta vahvoilla saamelaisalueilla kuten vaikkapa Kautokeinossa se toki elää vahvana. Ohjaaja Paul-Anders Simma s. 1959 Ruotsin elokuvasäätiön elokuvakoulu, Tukholma 1981-85 free lance –tuottajana Skandinavian elokuvayhtiöissä lyhytelokuvia ja tv-draamoja 1987 ohjaajana ja tuottajana eurooppalaisessa tv-sarjassa "Minorities – Wealth of Europe 1988 Skandinavian tuottaja ABC:n Good morning America 1988-89 käsikirjoittajana ja dramaturgina Norjassa (Beaivvas-teatteri) 1990-91 Norsk Film’in käsikirjoittajana elokuvaan Den svarte reinen 1991-92 lyhytfilmi Let’s Dance (Pääpalkinto Norjan lyhytfilmifestivaaleilla-92 ja palkintoja muilla eurooppalaisilla festivaaleilla) 1993-94 käsikirjoitus ja ohjaus dokumenttielokuvaan The Last Nomads, lyhytelokuvat Earth of rage, The Bear 1994-96 Sagojogan ministerin käsikirjoitus ja ohjaus (Haastattelija: Mikko Saarela)