yle.fi

Lohipiiras spelttijauhoista

 Lohipiiras spelttijauhoista

     3 dl
     1 dl
   50 g
    2 rkl      
    1 rkl
    4 dl
    5 dl
  50 g

200 g
200 g
     1

 

 

kivennäisvettä
kuumaa vettä
hiivaa
hunajaa 
suolaa
puolikarkeita spelttijauhoja
vehnäjauhoja
Tahini-tahnaa (seesaminsiementahnaa)
lohifilettä hienonnettuna
keitettyjä ja viipaloitua perunaa
sitruunan mehu
suolaa, vastajauhettua valkopippuria, tilliä hiennonnettuna, kurpitsansiemeniä ja kaurahiutaleita, oliiviöljyä 

1. Laita kivennäisvesi ja vesi kulhoon ja sekoita hiiva joukkoon. Nesteen lämpötilan tulisi sekoittamishetkellä olla n. 37 astetta.
2. Lisää hunaja, suola ja jauhot ja vaivaa taikina notkeaksi.
3. Anna kohota hetki.
4. Kaulitse taikinasta kaksi suorakaiteen muotoista levyä.
5. Voitele taikinat Tahini-tahnalla ja nosta leivinpaperille.
6. Asettele toisen taikinalevyn päälle lohet, perunat ja tillit kuitenkaan levittämättä niitä aivan reunoille.
7. Mausta suolalla, valkopippurilla ja sitruunan mehulla.
8. Aseta toinen taikinalevy massan päälle, sulje reunat ja leikkaa pintaan viillot.
9. Voitele piiras oliiviöljyllä ja asettele pinnalle kaurahiutaleita ja kurpitsansiemeniä.
10. Paista 180 asteen uunissa 20 minuuttia.

Valmistusaika 40 minuuttia. 
 

Lähetä linkki

Esitysaika

Ohjelma on päättynyt.

YLE Areena

YLE Areena

 

Ohjelman jaksot ovat nähtävissä Areenassa 30 vuorokauden ajan tv-lähetyksen jälkeen.
> Areenaan

Kotikokit teksti-tv:ssä