yle.fi

Kuinka koiraa tulisi lähestyä

Koirilla on hieman erilaiset kohteliaisuussäännöt kuin meillä ihmisillä. Ne eivät kävele toisiaan kohti suoraan vaan joko hieman ohi tai kaartaen. Me ihmiset väläyttelemme iloisina hampaita toisillemme, koirat kokevat hymyilyn uhkauksena. Koirat eivät yleensä katso tiiviisti toisiaan silmiin ja saattavat kovastikin ahdistua jos joutuvat tuijotuksen kohteeksi. Tiivis läheisyys, esimerkiksi halaaminen, on koiran mielestä jo erittäin arveluttavaa. Tämä käytöstapojen ero aiheuttaa varsinkin vierasta koiraa lähestyttäessä usein hankaluuksia.

Jos haluaa toimia oikein ja ystävystyä koiran kanssa mahdollisimman helposti, kannattaa antaa koiran tehdä aloite. Kun lähestyt vierasta koiraa, katso sitä vain syrjäsilmällä. Älä kävele nopeasti kohti ja pysähdy pienen matkan päähän koirasta. Parikin metriä riittää hyvin. Jos paikalla on muita ihmisiä, esimerkiksi koiran omistaja, kiinnitä huomiosi heihin. Anna koiran lähestyä sinua oma-aloitteisesti. Voit vielä tilannetta helpottaaksesi mennä kyykkyyn, jottet vaikuttaisi koirasta niin suurelta. Koirat itse toimivat samoin halutessaan vaikuttaa ystävälliseltä. Ne menevät maahan, jotta vaikuttaisivat mahdollisimman vähän uhkaavilta. Kun koira vihdoin tulee luoksesi, voit ojentaa sille kätesi nuuskittavaksi. Makupalan tarjoaminen yleensä lisää pisteitäsi koiran silmissä. Tärkeää on, ettet tässäkään kohtaa unohda koiraetikettiä ja ota koiraan kiinteää katsekontaktia tai yritä halata sitä.

> Takasin

Lähetä linkki

Esitysaika

Sarja on päättynyt. 
Lemmikit nähtiin YLE TV2:ssa 
24.–28.12.2007

YLE Areena