yle.fi

Sisäsiistiksi opettaminen

Pentu on uuteen kotiin muuttaessaan jo yleensä oppinut pissimään sanomalehtipaperin päälle. Jotta matot säästyisivät turhalta sotkulta, kannattaa ne ihan pikkupentuajaksi ottaa pois lattialta. Paperia sen sijaan olisi syytä olla monessa eri kohtaa niin, että pennun on helppo hädän yllättäessä kyykistyä oikeaan paikkaan. Jotta koira oppisi hakeutumaan pissalle paperilta ulkoilmaan, on se vietävä ulos usein. Käytännössä pihalle olisi mentävä aina pennun herättyä, syötyä tai kun se on leikkinyt hiemankin pidemmän hetken. Mitä useammin koira viedään ulos, sitä nopeammin se oppii sisäsiistiksi. Ulkona pennun kanssa olisi vietettävä aikaa niin pitkään, että se tekee hätänsä. Varsinkin talvella koira saattaa olla sitä mieltä, että sisälle pissaaminen on mukavampaa (kukapa meistä haluaisi hankeen kyykistyä). Kun pentu saa ulkona tarpeensa toimitettua, on sitä kehuttava ja silloin tällöin sen voi palkita makupalallakin.

Jos sisällä sattuu vahinkoja, ei pentua saa missään tapauksessa torua tai rangaista. Koira ei ymmärrä lattialla olevan lammikon ja rankaisun yhteyttä. Ja vaikka saisitkin pennun itse teossa kiinni, se oppii rankaisemalla pahimmassa tapauksessa välttämään pissaamista sinun katsellessasi. Tällaiset koirat eivät uskalla ulkona kyykistyä (sinähän katselet sen tekemisiä narun toisessa päässä) ja odottavat tilaisuutta livahtaa piiloon pissalle. Käytännössä näiden koirien jäljiltä löytyy lätäköitä sohvien takaa tai huoneiston rauhallisimmasta huoneesta - sieltä missä kukaan ei ole katsomassa. Koira oppii sisäsiistiksi hyvin yksilöllisessä tahdissa. Oppimisnopeuteen vaikuttavat omistajan viitseliäisyys ja koiran fyysinen kypsyminen. Rauhallisuus, rutiinit ja riittävän usein toistuvat pienet ulkoilut ovat nopein ja tehokkain tapa saada matot turvallisesti takaisin lattioille.

> Takasin

Lähetä linkki

Esitysaika

Sarja on päättynyt. 
Lemmikit nähtiin YLE TV2:ssa 
24.–28.12.2007

YLE Areena