yle.fi

Yksin jättäminen

Koira on hyvä opettaa jo heti pienestä jäämään yksin. Harjoittelu aloitetaan koiran ollessa rauhallinen. Jos koira on ehditty jo ennen harjoittelua jättää yksin, kannattaa harjoittelupaikaksi valita jokin muu paikka asunnossa kuin mihin koira on aiemmin jätetty. Tämä siksi, että koirat yhdistävät paikkoihin hyvin voimakkaasti tunteita. Mikäli ulko-oven taakse jääminen on koirasta epämielyttävää, on esimerkiksi makuuhuoneen oven luona harjoittelu huomattavasti helpompaa. Vasta kun harjoittelu sujuu muualla hyvin, voidaan siirtyä harjoittelemaan ulko-oven luokse. Aloita opettamaala koiralle "hei hei"-sanan merkitys. Sanan tulisi tarkoittaa suurinpiirtein "jäät nyt yksin, sinulla ei ole silloin kurjaa ja palaan aivan kohta" Toista ensin sanaa rauhallisesti ilman että lähet pois. Mene sitten "hei hei" sanottuasi oven toiselle puolelle. Palaa heti ja kehu koiraa rauhallisesti. Pidennä vähitellen sitä aikaa, jonka koira joutuu odottamaan oven takana. Koirasi ei saisi missään harjoittelun vaiheessa hätääntyä niin, että rupeaa haukkumaan tai vinkumaan. Mitä rauhallisemmin etenet, sitä parempaan lopputulokseen pääset! Kun koira osaa jäädä rauhassa muiden kuin ulko-oven taakse, voit aloittaa myös ihan oikeat yksin kotiinjäämis-harjoitukset.

Koiran yksinoloa voit helpottasa myös järjestämällä sille mielekästä tekemistä poissaolosi ajaksi. Esimerkiksi ruualla täytetty KONG-lelu ja puruluut ovat hyvää ajanvietettä kaikenikäisille koirille. Omalla käytökselläsi sekä kotoa lähtiessäsi, että sinne palatessasi on suuri vaikutus koiran mielentilaan. Älä tee niin lähtemisestä, kuin tulemisestakaan suurta numeroa. Koeta ainakin alkuvaiheessa ajoittaa koiran yksinjäämiset sellaisiin hetkiin, kun se on uninen ja rauhallinen. Kun tulet kotiin, tervehdi koiraa puolihuolimattomasti jottet turhaa lisää jällennäkemisen riemun kiihkeyttä.

> Takasin

Lähetä linkki

Esitysaika

Sarja on päättynyt. 
Lemmikit nähtiin YLE TV2:ssa 
24.–28.12.2007

YLE Areena