Kieltolaki -poliisisurmien mustat vuodet

Kieltolain vuodet olivat kaikkea muuta kuin raitista aikaa. Ihmiset janosivat miestä väkevämpää ja olivat valmiita lihottamaan trokareiden rahapusseja laitonta viinapulloa vastaan.

Mitä kalustoon tulee, poliisi oli rötösherroihin nähden todellisessa alakynnessä. Esimerkiksi Oulu oli Pohjois-Suomen merkittävin trokauspaikka, mutta laitos sai ensimmäisen autonsa vasta vuonna 1926. Tätä ennen Oulun poliisin kalusto koostui veneestä ja kolmesta hevosesta. Käsirautoja oli 15 kappaletta ja sapeleita 37.

Laittomuuksillaan rikastuneilla trokareilla oli varaa hankkia itselleen uuden karheat autot ja järeitä ampuma-aseita. Tämä yhtälö koitui kymmenien lainvalvojien kohtaloksi.

Itsenäisyyden aikana virkatehtävissä kuolleista poliiseista peräti kolmannes eli noin 40 sai surmansa kieltolain aikoihin, heistä useimmat aseellisissa takaa-ajoissa. Kaikkia surmia yhdistivät humala tai viinan salakuljetus.

Ironista oli se, että tragedioiden myötä lainvalvojien kalusto koheni silmissä, sillä trokareilta takavarikoidut kulkuneuvot päätyivät poliisiautoiksi.

valokuva: Poliisimuseo

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä