Kahleiden kilinää Keski-Suomessa

Tammikuu ja paukkupakkanen. Siinä lähtökohdat partion X115 työrupeamalle keski-Suomen kihlakunnan pääkaupungissa Jyväskylässä. Vanhemmat konstaapelit Tero Röytiö ja Vellu Välisaari kuitenkin joutuivat heti ensitöikseen vetämään raskasta suojaliiviä ylleen, sillä Ristonmaalla oli useampikin silminnäkijä nähnyt kahden miehen ammuskelevan pitkillä aseilla. Partioita kävi hakemassa miehiä niistä apikoista, joissa heidän oletettiin oleilevan, aluksi tuloksetta. Sitkeä etsintä kuitenkin tuotti lopulta tulosta, sillä miehet löytyivät kuin löytyivätkin asunnosta, josta heitä jo alkuillasta käytiin kuikuilemassa. Kovan kännin rakentaneet miehet olivat ammuskelun jälkeen käyneet muualla ja sitten tulleet taas kämpille ryyppäämään. Pari haulikkoa ja kaksi luodikkoa löytyi myöhemmin talon pihavarastosta. Aseet liittyivät aiemmin alueella tehtyyn törkeään varkauteen. Isompaa vastarintaa eivät epäillyt tehneet kun heitä poliisiasemalle raijattiin. Osittain tähän oli syynä kosteista juomista johtunut huono kunto.

Ikuisesti yhdessä

Yhdeltätoista hälytyskeskukseen tuli kerrassaan merkillinen puhelu, jossa joku nuorukainen kertoi olevansa kahlittu käsirautoihin. Partio lähti tilannetta Kauppakadulle selvittämään. No, kahlittuja nuorukaisia oli kaksi ja käsiraudat, joiden avain oli katkennut, yhdistivät heitä tahtomattaan. Partio ei alkanut sahaushommiin vaan passittivat pojat muualle rautasahaa etsimään. Heti perään olikin painuttava Kortepohjaan, jossa bileistä poistettu nuori mies alkoi rikkoa taloyhtiön omaisuutta rapussa. Ainakin oven lasi ja rappuvalo olivat hajalla, joten riehuja sai viettää yönsä putkassa.

Pupuhuhdassa oli hieman samanlainen keikka kuin äskeinen, tosin sillä erotuksella, että ensin oli hajotettu rapun ovi ja sitten menty sisälle bileisiin. Verisiä jälkiä seuraamalla partio sai nopeasti syyllisen nalkkiin ja kamarille. Mutta Pupuhudasta ei päästy poies, sillä erästä porukkaa oli käytävä huomauttamassa liian kovasta metakasta. Musiikki hiljenikin ja rauha oli taas maas’.

Asemakadulla ambulanssi tarvitsi apua, kun potilas oli yhteistyöhaluton. Poliisien maanittelun jälkeen nainen suostui sanomaan nimensä ja osoitteensa ja täten hoito saattoi jatkua. Kauppakadulla kolmen aikaan alkoi eräs nyrkkeilijä uhota poliiseille mutta Röytiö ja Välisaari ärisivät miehen tiehensä. Hannikaistenkadulla partiomme pysäytti autoverot rästiin jättäneen Volvo-kuskin, mutta miespä väitti kivenkovaan ’juuri maksaneensa’ ne. Eipä siinä autanut kuin uskoa miehen sanaa.

Loppupainit

Kauppakadulla sijaitsevassa ravitsemusliikkeessä oli eräs Seinäjoelta kaupunkiin tullut asiakas nauttinut sen verran paljon rähinäkaljaa, että olipa pohjalaiseen tapaan ruvennut ottamaan portsarista mittaa. Huonostihan siinä kävi – seurauksena oli ns. ’niska-takapuoli-ote’, jonka määränpää oli poliisimaija. Jo rauhoittunut koijari yritti vierittää syytä järjestysmiesten harteille mutta silminnäkijähavainnot olivat kertovinaan muunlaista tarinaa. Tapaus meni tarkempaan tutkintaan seuraavana päivänä, kun sellin kelmeys oli pahimmat höyryt jäähdyttänyt.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä