Oulun poliisin mukana

Oulussa kansa pysyy tyytyväisenä, kun Kärpät pärjää. Siispä alkuillasta ylikonstaapeli Tauno Honkasen ja vanhemman konstaapelin Tomi Kokon oli kipaistava Raksilan jäähallilla tarkistamassa, pärjääkö se. Tappara kellistyi 5-3, joten hallista poistui täysi tuvallinen iloista porukkaa. Järjestystä ylläpitävät poliisit eivät löytäneet huomauttamista väkipaljouden purkaantumisessa. Toppilassa ja keskustassa suoritetut autotarkastuklset sujuivat niinikään ilman isompia nipottamisia.

Kohtalon verinen koura

Kaakkurissa oli nuori mies ryypännyt rähinäviinaa ja alkanut hankalaksi raskaana olevalle avovaimolleen. Sekainen mies oli saanut kätensäkin pahasti auki puukon kanssa pelleillessään - mies tosin itse väitti häntä lyödyn kirveellä. Riehujan tie vei ensiaputikkaamon kautta putkan puolelle. Sen jälkeen partiomme kävi auttamassa kollegoja, joiden autosta oli sulake sanonut työsopimuksensa irti. Homma ei ollutkaan ihan iisipiisi ja siinä joutuivat kokeenetkin konstaapelit miettimään huoltotoimenpiteitä ihan tosissaan.

Niin, kokeneet. Tauno Honkasella on jäljellä enää muutama kuukausi ja sitten on poliisiura ohi. Honkanen ei jää kaipaamaan muita kuin työkavereitaan, sillä miehellä on jo eläkepäiville melkoisesti suunnitelmia. Aika aikaansa kutakin, työ on ollut mielenkiintoista mutta kaikki loppuu aikanaan.

Solisluita ja peltejä paukkuu

Uusikadulla kaverukset olivat nahistelleet siinä määrin, että toiselta oli mennyt käsi sijoiltaan. Mies itse ei suostunut sanomaan tilanteesta halaistua sanaa, joten tapahtumien kulun selvitys jäi miehen tyttöystävän harteille. Koska tekijä oli tiedossa, kehottivat poliisit asianosaisia vääntäytymään aamusella poliisilaitoksella rikosilmoituksen teossa. Nyt oli tärkeintä saada uhrille hoitoa ja sitä varten ambulanssi kohta paikalle kaartoikin.

Kaukovainiolla ja Kaakkurissa ei isompia hässäköitä näkynyt mutta keskustan läpi ajoi vanhalla Toyotalla pokka pitäen nuorukainen, jolla ei autokoulun kakkosvaiheen suorittamatta jättämisen johdosta ollut ajo-oikeutta. Siitähän rapsahti sakot ja auto oli jätettävä Raksilan markettien pihaan. Kolmen jälkeen yöllä oli liukkaus yllättänyt Tupoksessa nuoren autoilijan, joka oli kajauttanut nokan kaiteeseen. Jälki näytti melko hurjalta mutta onneksi henkilövahinkoja ei tullut. Niinpä partio saattoikin vielä kiepata lenkin Rotuaarilla tarkistamassa, että ravintoloiden sulkeminen sujuu kaikin puolin rauhaisasti.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä