Bussilastillinen ongelmia

Rikosseuraamusvirasto uudisti vanginkuljetusreittejä pari vuotta sitten. Uudistukset tarkoittivat supistustuksia ja ne tehtiin vankiliikennettä kartoittaneen selvityksen pohjalta. Vaan jälleen kerran säästöjen kanssa mentiin peppu edellä puuhun. Kaikkein ongelmallisimmaksi päätökseksi on osoittautunut Oulu-Rovaniemi välin vähentäminen kahdesta kerrasta kerta viikkoon ajettavaksi. Sen myötä vankien käräjäreissut venähtävät pahimmillaan pariviikkoisiksi. Pidentyneet väliaikaismajoitukset taas luovat kentälle todellisia ongelmia: poliisivankiloissa ei ole tarpeeksi vartijoita edes säilytettävien perään katsomiseen, jolloin niin vartiointi-, kuljetus- ja oikeudenkäynninturvaamistehtäviin on käräjäpaikkakunnalla pakko irrottaa poliiseja.

-Useimmissa on tapauksissa syytetyllä täytyy määräysten mukaan olla kaksi saattajaa. Pahimmillaan meillä on ollut päivän aikana neljä saatettavaa, joka on tarkoittanut kahdeksan poliisin työpanosta, kertoo rikoskomisario Pauli Latvanen Perä-Pohjolan poliisista. Hän viittaa oikeuden käyntiin, jota istuttiin Kemi-Tornion käräjäoikeudessa vuosi sitten kuukauden ajan parina päivänä viikossa. Lyhyelläkin matematiikalla ymmärtää, millainen rasitus se oli pienelle laitokselle, jossa resurssit ovat erittäin rajalliset normaalien työtehtävienkin puitteissa. Hälytystehtävät on hoidettava ja siksi oikeuteen saattelunakki viuhuu myös tutkijapuolen porukalle.

-Kun vartijat eivät pääse harvoista kuljetuksista johtuvien täysien sellien luota pois, me vietämme päiviä oikeudessa. Samaan aikaan omat työt seisovat ja tutkinta-ajat pitenevät, itsekin tutkijana työskentelevä rikoskomisario Latvanen sanoo.
Ja vaikka hommia puurretaan ylitöinäkin, ei mukaan aina irtoa edes tuota määräysten mukaista kahta saattajaa.

Latvanen työskentelee Kemissä eli vankeja oikeudenkäynnillä vastaanottavassa päässä. Samainen Oulu-Rovaniemi-linjan supistaminen tuo ongelmia myös lähettäjäpäähän. Nimettömänä pysyttelevä poliisi kertoo, että isojen juttujen esitutkinta ei aina suju niin kuin pitäisi, sillä harvoista vuoroista johtuen yhteydenpitokieltoon määrätyistä syytetyistä ensimmäisiä on alettava kuljettaa istuntopaikkakunnalle esitutkinnan kannalta liian varhaisessa vaiheessa.

Kimppakyyti voi vesittää oikeudenkäynnin

Vankeus- ja tutkintavangit on pidettävä erillään toisistaan.
-Isoissa kuljetuksissa sitä ei monesti pystytä järjestämään, kuten ei aina vankilan sisälläkään. Kyllä he tekemisiin pääsevät, kertoo Oulun vankilan apulaisjohtaja Tapio Iinatti.
-Olemme kuitenkin tarkkoja silloin, kun vangilla on poliisin tai oikeuden pyytämät rajoitukset, hän painottaa.

Lisääntyvässä määrin oikeusistuimet käsittelevät isoja huumejuttuja, joissa on monta yhteydenpitokieltoon määrättyä syytettyä. Vuosi sitten Kemi-Tornion käräjäoikeudessa oli esillä juuri tällainen vyyhti. Tuolloin systeemi petti pahasti, kun kerran viikossa Oulusta lähtevään kuljetukseen istutettiin yhtä aikaa kaksi yhteydenpitokieltoon määrättyä syytettyä. Kimppakyydin jälkeen molemmat muuttivat lausuntojaan, jonka seurauksena poliisi kuuli matkassa ollutta vartijaa. Nopean reagoinnin ansiosta muuttuneet lausunnot eivät onneksi päässeet vaikuttamaan tuomioon.

-Luonnollisesti pyrimme järjestämään erilliskuljetuksia aina, kun saamme tiedon ajoissa, Iinatti kertoo. Pienten paikkakuntien laitoksilla erilliskuljetukset ovat vielä uusi lisärasite, johon on taas irrotettava poliiseja normaaleista työtehtävistään.

Yksinkertainen ratkaisu?

Pohjoisen poliisivankiloissa uskotaan vakaasti, että pari vuotta sitten lopetetun toisen viikkovuoron lisääminen takaisin ratkaisisi ison nipun ongelmia. Vangit liikkuisivat sisään ja ulos nopeammin eli sellit eivät olisi aina täyteen buukattuja. Näin vartijat ehtisivät osallistua oikeudenkäynteihin ja poliisi saisi partioida ja tutkia rikoksia.
-Tällä hetkellä toisen viranomaisen säästötoimet rasittavat toista viranomaista. En ymmärrä maalaisjärjellä, miksi pitää yhdestä taskusta ottaa ja yhteen laittaa, rikoskomisario Latvanen ihmettelee.

Perä-Pohjolan poliisin säilytysvuorokaudet ovat toisen kuljetusvuoron lopettamisen yhteydessä kasvaneet useilla kymmenillä prosenteilla ja esimerkiksi viime vuonna kenttäosasto käytti kaksi henkilötyövuotta vartiointi-, kuljetus- ja oikeudenkäynnin turvaamistehtäviin. Laskelmat on välitetty poliisihallitukseen, josta puolestaan on pyydetty lisäselvityksiä nousseista kustannuksista.

Kuka heittää pallon ja kuka ottaa kopin?

Kuljetusreittipäätöksistä vastaava rikosseuraamusviraston tarkastaja kertoo Helsingistä käsin kuulleensa kuljetusvuoron poistamisen tuomasta ongelmasta ja sanoo, että pallo on nyt Oulun vankilalla lähestyä heitä selvityksen ja ehdotuksen kanssa. Saman viraston palkkalistoilla oleva vankilan apulaisjohtaja ei pyynnöstä tiedä ja kaipaa sitä eri taholta.

-Minun mielestäni poliisijohdon tulisi esittää virallinen pyyntö ja perusteltu näkemys ongelmien laadusta, Oulun vankilan apulaisjohtaja Tapio Iinatti kertoo.

Selvitystä ei siis ole aloitettu, eikä kenellekään tunnu olevan selvillä, mitä on sovittu ja pyydetty. Ongelma on kentällä todellinen, joten tuntuu hullulta, että täysin samalla puolella työskentelevät tahot hankaloittavat toistensa töitä. Samaan aikaan joka suunnasta luvataan, että vuoro lisätään käden käänteessä asiaa tukevan selvityksen ja virallisen pyynnön jälkeen. Nyt etsintäkuulutetaan sitä asiaankuuluvaa tahoa, joka esittää asiaankuuluvan pyynnön asiaankuuluvalle taholle.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä