Dopingin käyttö lisääntyy kuntoilijoiden keskuudessa

Tulli on juuri paljastanut laajan hormonikaupan. Aineet löydettiin kotietsintöjen yhteydessä. Pidätettynä on noin 30 henkilöä.

-Takavarikoituna on kaiken kaikkiaan noin 30 000 ampullia ja tablettia, kertoo rikostorjuntapäällikkö Hannu Sinkkonen tullista.

Määrä on merkittävä, sillä se vastaa miltei puolta koko viime vuonna haaviin jääneestä dopingista. Jutun lonkerot ulottuvat miltei koko maahan. Poikkeuksellista on se, että kyseessä ovat uudet, kalliimman luokan design-aineet.

-Hintaluokka on kalliimpi kuin perinteisissä hormoneissa. Yksi ampulli saattaa maksaa toistasataa euroa. Nämä eivät esimerkiksi näy testeissä niin pitkään kuin vanhat, perinteiset hormonit, Sinkkonen sanoo.

Doping-aineiden käyttö yhdistetään mielikuvissa huippu-urheiluun, mutta todennäköisesti suurin osa nytkin löydetyistä hormoneista oli tarkoitettu kuntoilijoille.

-Käytännössä on huomattu että, myös tavalliset kuntoilijat käyttävät yhä enemmän doping-aineita saavuttaakseen hyvän kunnon, ja käyttö on laajenemassa entisestään, Sinkkonen kertoo.

Doping-kulttuuri syntynyt

On arvioitu, että jopa 50 000 suomalaista on kokeillut dopingia. Kyseessä on erityisesti nuorten harrastus.

-Käyttäjät ovat suurimmaksi osaksi 15-35 -vuotiaita kuntosaliharrastajia, sanoo doping-tutkija Tuuli Salospohja.

Dopingin käyttäjien keskuuteen on muodostunut kulttuuri, jossa riskejä vähätellään. Monien käyttäjien mielestä aineiden käytöstä ei ole mitään haittaa. Monet ovat päinvastoin sitä mieltä, että heidän elämäntapansa on paljon terveemmällä pohjalla kuin transrasvoja mussuttavilla, tavallisilla pulliaisilla. Tällaista ajattelutapaa sitten doping-kulttuurin piirissä pyritään siirtämään nuoremmille.

Arveluttavinta käyttö on silloin, kun halutaan päästä kuntoon nopeasti ja mahdollisimman vähällä vaivalla.

- Käyttäjien joukossa on paljon myös niitä, jotka käyttävät päästäkseen rantakuntoon seuraavaksi kesäksi. Hekin tosin usein haastateltaessa kertovat, että tavoitteet ovat suuremmat, esimerkiksi kehonrakennuskisat, mutta nämä tavoitteet eivät aina ole realistiset, Salospohja kertoo.

Käyttäjien maailmankuva on sellainen, että treenatulta ja hyvältä näyttäminen ajaa ohi kaikista muista näkökannoista.

- Sehän on se maailmankuva, jota nuorille aikuisille syötetään joka tuutista. Pitää olla vitaalinen, vahva, hyvä ulkonäkö. Nykyisin tiedetään, että ulkonäkö vaikuttaa esimerkiksi työnsaantiin ja se voi vaikuttaa myös parisuhdemarkkinoilla ja kaveripiirin. Ulkonäöstä tulee niin suuri asia, että sen eteen ollaan valmiita tekemään todella isoja uhrauksia ja ollaan valmiita leikkimään terveyden kanssa, Salospohja sanoo.

Terveyshaitat todellisia

Vaikka dopingin käyttäjä kuinka itselleen ja muille valehtelisikin, ovat terveyshaitat totta.
Arvostetut tutkimukset ovat osoittaneet, että käyttäjien elinikä lyhenee kymmenestä kahteenkymmeneen vuotta. Lisäksi dopingin käyttäjillä kuolleisuus on viisinkertainen verrattuna muihin saman ikäisiin.
Lyhyellä tähtäimellä tuttuja ovat mielialan vaihtelut, masentuneisuus, väkivalta ja itsetuhoisuus.

Nämä ja muut ongelmat eivät käyttäjiä kuitenkaan häiritse, ja aina löytyy nuoria jotka uskovat heitä.

-Kun kertoo nämä ikävät tosiseikat ajatelleen, että se on mörköjen seinille maalaamista. Siinä ei todellakaan mietitä, mitä tapahtuu kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Vuosikymmenien päästä esiin tulevia terveyshaittoja ei edes osata enää yhdistää dopingin käyttöön, Salospohja kertoo.

Ongelma tulee todennäköisesti kasvamaan tulevaisuudessa. Ensi syksynä avataankin dopingin käyttäjille tarkoitettu neuvontapalvelu, josta voi pyytää apua.

Tutkijan mukaan valistus on ainoa mikä saattaa auttaa, mutta vallitsevia doping-kulttuurin arvoja on vaikea murtaa.

-Pitää ottaa erityisen hyvin huomioon kenelle valistusta tehdään. Asia on nuorelle vaikeasti hahmotettava. Miten kertoa tästä parikymppiselle kaverille, jonka elämä on tässä ja nyt, ja joka ajattelee, että kolmenkympin jälkeen ei ole elämää, Salospohja sanoo.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä