Filunkia Fidassa

Me suomalaiset olemme tuttuneet luottamaan siihen, että avustusjärjestöjen keräämät varat menevät sinne minne pitääkin. Toisinaan kuitenkin nousee esille väärinkäytöksiä, jotka nakertavat uskoamme hyvää tekeviin yhdistyksiin. Nyt suomalainen Fida International on joutunut osalliseksi kiusalliseen petostapaukseen.

Fidan länsi-suomalaista kirpputorityöntekijää epäillään törkeästä petoksesta, joka asettaa fidalaiset hankalaan tilanteeseen. Tämän myöntää myös toiminnanjohtaja Harri Hakola. -Viime joulukuussa saimme näyttöä asiasta ja luottamus työntekijään meni, hän sanoo.
Asiakkailta oli tullut jo pitkään viestejä huomioista, että kaikki ei ollut myyntipisteessä oikein. Tavaraa nähtävästi myytiin ohi kassan, eikä kaikkea arvokkainta laitettu edes myyntiin, vaan se meni jonnekin muualle. Tässä vaiheessa ei vielä tiedetä minne, eikä Hakola halua vielä kommentoida summiakaan.

Vapaaehtoisiin pitää luottaa

Kun pienissä yhdistyksissä toimitaan yleensä vapaaehtoispohjalla, ovat ne varsin suojattomia petoksille ja kavalluksille, sanoo siviilioikeuden professori Heikki Halila. Varsinkin silloin, kun yhdistys ei saa valtionapua, jolloin tarkka kontrolli olisi pakollinen tai kun se ei ole liittomuotoinen, jolloin keskushallinnon puolelta tulisi tarkka valvonta. Hän muistuttaa, että jos tilaisuus tekee jostain niin sanotusti varkaan, niin kestää jonkin aikaa, ennen kuin asia huomataan.

Erityisen kiusallisia em. väärinkäytökset ovat ennalta luottettavina pidetyille yhteisöille. Juuri näin on käynyt myös Fidassa. Epäillään, että myyjän toiminta on ollut epärehellistä jo useamman vuoden ajan, jolloin summatkin ovat päässeet kasvamaan suuriksi. Tämä on vaikuttanut myös kirpputoripisteen tuottoon, joka puolestaan vähentyessään on ajanut Fidan päättämään koko pisteen lopettamisesta.

Valvonta on vaikeata

Erityisesti kirpputoritoimintaa pyörittävän yhdistyksen valvonta on vaikeaa. Halila näkee oikeastaan ainoaksi mahdolliseksi kirjanpidon valvonnan ja ns. maalaisjärjen käytön.

– Olisi hyvä, että edes jollain tavalla katsottaisiin, mitä tavaraa tulee myyntiin ja pidettäisiin jonkinlainen kirjanpito siitä. Sen jälkeen hallituksen toimesta arvioitaisiin, onko näistä saatava raha uskottava. Hakola tyrmää ajatuksen varastovalvonnasta. Koska tavarat tulevat lahjoituksina jo niiden kirjaaminen on vaikeata ja valvonta tulisi niin kalliiksi, että toimintaa ei kannataisi pyörittää.

Eduskunta käsittelee kirjanpitolakia

Halila kertoo, että eduskunnalla on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kirjanpitolaista, missä on huomioitu myös ns. maallikkotarkastus. Maalikkotarkastus sopii nimenomaan pieniin henkilöyhdistyksiin monestakin syystä. Ensinnäkin siitä ei synny yhdistykselle ylivoimaisia tilintarkastuskuluja. Lisäksi maallikkotarkasja tuntee yleensä yhdistyksen henkilöt ja heidän elämäntilanteensa sekä yhdistyksen toiminnan paremmin kuin ammattitilintarkastaja, joka tekee vain pistokokeita.

Yhtä kaikki, näissä tapauksissa kärsijää harvoin löydetään lähipiiristä, ei edes yhdistksestä, vaan kärsijä asuu ulkomailla; Afrikassa, Aasiassa tai erilaisilla luonnonkatastrofialueilla. Eikä tällä kärsijällä ole yleensä muuta kuin toivo paremmasta elämästä.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä