Laitonta seksikauppaa Helsingin kaduilla

Vietimme viime perjantain ja lauantain välisen yön paritusjuttuja tutkivan rikospoliisin kanssa seksikaduksi muuttuneella Eerikinkadulla. Raportti öisestä Helsingistä paljastaa, että seksikauppa käy, vaikka sen ostaminen ja myyminen julkisella paikalla onkin laitonta Suomessa.

Haastattelimme myös alan asiantuntijoita, eläkkeelle jäävää, suurten paritusjuttujen tutkinnanjohtajaa Seppo Sillanpäätä, prostituoituja auttavan tukipisteen toiminnanjohtajaa Jaana Kauppista ja ihmiskaupasta väitellyttä tutkijaa, Venla Rothia. He ovat monesta asiasta samaa mieltä. Erimielisyyttä aiheuttaa lähinnä se, ovatko katujen ilolinnut itsenäisiä yrittäjiä vai parituksen tai ihmiskaupan uhreja.

Seksimarkkinoilla vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki. Päätimme testata kysyntää Eerikinkadulla perjantaina vähän ennen puolta yötä. Pyysimme näyttelijäämme vain kävelemään pienellä pätkällä jalkakäytävää ilman myyntipuheita. Puolessa tunnissa kuusi miestä olisi tarjonnut houkutuslinnullemme rahaa seksiä vastaan. Ja ilta oli vasta nuori.

Näyttelijämme oli luonnollisesti uusi kasvo kadulla. Useimmat jututtajat olivat venäjää puhuvia miehiä. Pohdimme mukanamme olleen rikospoliisin kanssa sitä, olivatko miehet seksinnälkäisiä turisteja vai uudesta työntekijästä kiinnostuneita parittajia? Siihen emme saaneet vastausta.

Sekavat seksilait

Suomessa seksiä ei saa ostaa eikä myydä julkisella paikalla, eikä sitä saa ostaa alaikäiseltä tai parituksen tai ihmiskaupan uhrilta.
Pro-tukipisteen Jaana Kauppinen totesi, ettei ole koskaan ollut täyskiellon kannalla, koska se vain työntäisi seksityöläiset entistä ahtaammalle, pois palvelujen piiristä.

- Viime vuosina on seksityössä jätetty vain kapea kaistale sanktioimatta, eikä näillä kielloilla ole saatu toivottuja vaikutuksia aikaiseksi. Itse kannatan dekriminalisointia, kertoi toiminnanjohtaja Kauppinen.

- Siellä on tämä ostamispykälä, jota ei ole oikein harkittu. Seksinostamisen pitäisi olla kokonaan kielletty tai kokonaan sallittu, mutta ei se tuollaisena puolittaisena toimi, perusteli puolestaan rikoskomisario Seppo Sillanpää.

Markkinat muuttuneet

Ajelimme rikospoliisin kanssa pitkin öisiä katuja. Takavuosien seksikatuna tunnettu Aleksis Kiven katu Kalliossa ammotti tyhjyyttään puolen yön jälkeen. Katumyynnin painopiste on siirtynyt Helsingin keskustaan, Mannerheimintielle ja Forumin taakse, Eerikinkadulle.

Katutarjonnasta vastaavat lähinnä itäisen naapurimaan naiset. Kenttätyötä tekevän rikospoliisin mukaan kansallisuuksia tulee koko ajan lisää. Etelä-Amerikan maiden ja Nigerian lisäksi esimerkiksi romanialaisia ja tsekkejä on tavattu seksityöstä Helsingissä. Pro-tukipisteessä on havaittu Thaimaan lisäksi uusia kansallisuuksia myös Aasiasta.

Jaana Kauppisen mukaan seksityöntekijöiden määrä pysynyt samana, jos vertaa kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen, mutta liikkuvuus lisääntynyt. Nyt prostituoidut ovat vain lyhyen aikaa maassa. Suomen sisälläkin he liikkuvat nopeasti paikasta toiseen. Tämä hankaloittaa luottamuksellisen auttamissuhteen luomisessa.

Kaksi naista
200 eurolla

Eerikinkadun avoimesta seksikaupasta on närkästytty etenkin Kitch-ravintolassa. Naiset parveilivat ravintolan kulmilla loppukesästä aivan avoimesti. Ravintoloitsijan masinoima mediajulkisuus on vähän pelästyttänyt katukauppiaita ja he tulevat paikalle vasta myöhemmin.

- Tuo nainen, joka tuli viereisestä hotellista takaisin kadulle, meni jokin aika sitten hotelliin miesseurassa. Tällaista tämä on. Kasvot alkavat käydä jo tutuiksi, valittelee ravintoloitsija Kalle Saven.

Kun ravintola sulkee ovensa puolenyön jälkeen ja valot sammuvat, niin seksikauppaa voi seurata ravintolan sisältä kuin ulkoilmanäytelmää näyteikkunasta.

Poliisi-tv:n iskuryhmä istui katutyttöjen suosimalla kadunpätkällä autossa parkissa noin tunnin ajan ja lähes jokainen seksiä lähistöllä kaupannut nainen kävi tekemässä meille tarjouksensa. Alimmillaan kaksi jo varttuneempaa itänaista olisi lähtenyt mukaan 200 euron polkuhinnalla. Kaikilta olisi löytynyt majapaikka aivan Kampin läheltä.

Ravintolayrittäjä Kalle Saven haluaisi, että poliisi laittaisi markkinointihenkiset naiset kuriin. Poliisin mukaan he ovat lisänneet partiointia kulmilla. Rikospoliisin intresseissä ei ole iskeä kiinni yksittäisiin ilotyttöihin, vaan paljastaa laajempia paritusrinkejä ja niiden takana olevia järjestäytyneitä rikollisryhmiä.

Ihmiskaupparaportti patistaa tutkimaan

Kesällä julkaistua Ihmiskauppa-raporttia kirjoittamassa ollut Venla Roth on sitä mieltä, että poliisi tunnistaa vain törkeämuotoisen ihmiskaupan. Lievemmät muodot jäävät pimentoon. Aiheesta väitellyt Roth työskentelee tätä nykyä Kansallisen ihmiskaupparaportoijan toimistossa.

- Suomessa ei tunnisteta sellaisia ihmiskaupan piirteitä, joissa naiset on saatettu velkasuhteen takia alisteiseen asemaan. Tai että naista on painostettu jatkamaan prostituutiossa väkivallan uhalla. Tai naisen passi on poltettu ja hänen liikkumisvapauttaan on sitä kautta rajoitettu, kertoo Venla Roth.

Venla Roth kehottaa poliisia ja muita esitutkintaviranomaisia rohkeasti tutkimaan törkeitä paritusjuttuja useammin ihmiskauppatapauksina. Sitä kautta saataisiin enemmän ihmiskauppatapauksia syyteharkintaan ja tuomioistuimiin.

Sillanpään testamentti

Seppo Sillanpää puolustautuu moitteisiin toteamalla, että esimerkiksi nigerialaisia paritettuja naisia jututettiin 70-80. Heillä oli jokaisella omat ihmeelliset tarinansa, miten heitä oli kaltoin kohdeltu vuosia sitten muualla Euroopassa. Suomen poliisin on ihan mahdotonta tutkia näiden tarinoiden todenperäisyyttä.

Sillanpään mielestä törkeän parituksen pykälä on jo itsessään hyvä työkalu. Sillä poliisi saa esimerkiksi paristusorganisaation puhelimet kuunteluun. Ihmiskauppapykälä on konkaripoliisin mukaan vaikeasti kirjoitettu Suomen lakiin ja sitä on epävarma käyttää.

Ihmiskauppa-asiantuntija Venla Roth toivoo, että paritusrikoksia alettaisiin tutkia omissa poliisin erikoisyksikössä, koska paritus ei paljastu kuten muu rikollisuus: - On mentävä kentälle ja katsottava, mitä sieltä löytyy. Nämä naiset harvoin itse kävelevät poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta, tietää Roth.

Paritusjuttuja tutki tähän asti Helsingin rikospoliisin ryöstöjaos. Jaoksen hävittyä organisaatiokartalta, paritus siirtynee uuden, järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaryhmän kontolle. Tätä niin sanottua JR-yksikköä vetää Petri Rainiala. Rainialaa on tosin veikattu myös Jari Aarnion seuraajaksi huumejaoksen johtoon.

- Eihän tämä seksikauppa koskaan lopu, vaikka kuinka hyvin teet työsi. Seuraajilleni sanon, että jos meinaa kalastella hyvällä menestyksellä, pitää tuntea kalavedet, Seppo Sillanpää evästää lopuksi.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä