Marko Kilpi puhuu painavia

Vanhempaa konstaapeli Kilpeä harmittaa moni asia. Yksi on kiusaaminen. Se on hänestä käsittämätöntä.

- Kiusaamis-aihe on hyvin paljon esillä - kaikki puhuvat siitä. Yhteistuumin oikein kaanonissa huudetaan, että ei saa kiusata, että se on väärin. Mutta siitä huolimatta sitä ilmenee valtavan paljon.

Onko niin, että kiusaamiseen ei halutakaan puuttua, niin kuin pitäisi? Onko kiusaamisen tarve niin voimakas, että sille ei vain voida mitään? Lööppien perusteella sitä joka tapauksessa ilmenee päiväkotitasolta pankkimaailman huipulle.

Kilpi kysyi eräältä 12-vuotiaalta koulupojalta, että vieläkö tämä aikoo jatkaa kiusaamista, että voisiko tämä luvata lopettavansa kiusaamisen.

- Hän vastasi rehellisesti, että en voi luvata.

Poika kertoi luvanneensa aikaisemminkin lopettavansa kiusaamisen ja sitten kuitenkin jatkaneensa sitä. Lupaaminen tuntui mahdottomalta.

Voin vakuuttaa, että olen kiusaamisestakin yrittänyt tehdä vaikka minkälaista materiaalia, mutta tuntuu, että oikein vaikeaan kiusaamistilanteeseen ei oikein taida löytää lääkkeitä.

On valistuksen aika

Kuopiolaispoliiseilla on pitkät perinteet ennalta estävän työn parissa – olipa sitten kyse pyöräilykypärän tai huumeidenkäytön merkityksestä ihmiselämälle. Kuopiossa muun muassa Marko Kilven ja Eero Wetzellin tekemät materiaalit ovat käytössä poliiseilla muuallakin Suomessa, kun nämä tekevät vierailuja esimerkiksi kouluihin.

Esimerkkitapaukset tulevat aina oikeista tapauksista. Esimerkiksi onnettomuuspaikoille tullessaan Kilpi miettii itse tehtävän lisäksi sitä, olisiko kyseisessä tapauksessa jotakin ennalta estävään työhön käyttökelpoista materiaalia, jotain mistä voisi ottaa oppia.

- Polkupyöräilijä oli jäänyt auton alle. Tulin paikalle ja katsoin auton vaurioita. Tuulilasi oli kappaleina ja metallisessa a-pilarissakin oli lommo. Olin täysin varma, että onnettomuuden uhri ei ole jututuskunnossa.

Kilpi kurkisti vielä ambulanssiin, että kuinka pahaa jälkeä oli syntynyt. Nuorukainen istui ambulanssissa paareilla ja heilutteli jalkojaan. Syynä virkeään olotilaan oli pyöräilykypärä.

Poika kertoi kypäränkäytön juontaneen juurensa siitä, kun koulussa oli käynyt poliisi puhumassa polkupyöräkypärän merkityksestä onnettomuuden sattuessa.

- Pidimme ambulanssissa hiljaisen hetken poliisin ennalta estävälle työlle. Taas oli säästetty pitkä penni ja yksi ihmiselämä.

Poliisin pitämällä tunnilla oli käytetty esimerkkinä 16-vuotiasta Jussia, jolla oli ambulanssissa tavattua poikaa heikompi kohtalo. Jussi oli käyttänyt pyöräilykypärää aina - paitsi sinä päivänä, kun hän joutui onnettomuuteen.

Onnettomuuden seuraukset olivat niin vakavat, että Jussi viettää loppuikänsä sairaalahoidossa. Jussi on nyt kolmekymppinen mies ja hänen viime aikojen suurin saavutuksensa on ollut, usean vuoden työn tuloksena oppia uudelleen syömään ja nielemään ruokaa.

Luokkakuvassa nauraa kaveri, jolla oli samankaltainen menneisyys kuin kellä tahansa meistä. Menneisyys ei voisi enempää poiketa nykyisyydestä.

Vietä pari minuuttia Jussin seurassa.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä