Mopo-onnettomuudet lisääntyvät

Mopoilu tuntuu karanneen viime vuosina käsistä, sillä onnettomuudet ovat lisääntyneet selvästi. Myös mopojen määrä on kasvanut mutta mopo-onnettomuudet ovat kasvaneet suhteessa enemmän kuin mopojen määrä. Yleensä juuri ajokortin saanutta 18-vuotiasta autoilijaa pidetään liikenteessä riskinä. Kuitenkin alle 18-vuotiaita mopoilijoita loukkaantuu nuoria autokuskeja enemmän.

Mopojen määrä on kaksinkertaistunut Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana.Viime vuonna mopo-onnettomuudet kasvoivat jopa 16 prosenttia. Yleisimpiä mopo-onnettomuuksien aiheuttamia vammoja ovat raajojen murtumat, pään vammat ja sisäelinten vammat. Mopoilijoita kuolee reilut kymmen vuosittain.

Myös orivedellä onnettomuuksia

Tampereen kupeessa sijaitseva Orivesi ei ole poikkeus muuhun maahan verrattuna. Myös siellä on viime aikoina sattunut useita mopo-onnettomuuksia.

Orivesiläiset kaverukset Joni, Joonas ja Niko kertovat onnettomuuksista.

- Yksi kaveri nukahti mopo-autossa rattiin ja ajoi pellolle, Niko sanoo.
- Ja yksi meni meni katon kautta ympäri ihan tässä lähistöllä, Joonas jatkaa.
- Myös pari mopo-onnettomuutta on sattunut, Niko muistelee.

Syynä kokemattomuus

Myös poliisi on huomannut mopoilun lisääntyneet vaarat. Kokematon kuski ei aina hallitse ajoneuvoaan ja itseluottamusta saattaa olla enemmän kuin taitoa.

- Nuoret olettavat tuntevansa liikenteen ja olevansa erinomaisia kuljettajia, vaikka ajotaito ei kaksinen olisikaan. Siinä tulee silloin vaarallinen yhdistelmä kun pelisilmä puuttuu mutta luulo on toista, kertoo ylikonstaapeli Janne Salonen Tampereen liikkuvasta poliisista.

Salosen mukaan nuoret eivät myöskään tunne riittävästi liikennesääntöjä. Kun mopokorttiin vaadittava teoriakoe on takana jää liikennemerkkien opettelu yleensä siihen.

Orivesiläiselle Venlalle sattui pari vuotta sitten skootteri-onnettomuus.Venla kääntyi ajokaistan oikeasta reunasta vasemmalle ryhmittymättä ensin. Lujaa takaa tuleva auto ehti onneksi jarruttaa ajoissa, joten kolarissa ei käynyt pahasti.

- Se oli selvä virhearviointi ja vika oli minussa. Olin ehkä liian kokematon liikenteessä enkä osannut vielä kunnolla, Venla sanoo.

Uutuutena mopoautot

Mopoautoja on nykyisin viitisen tuhatta liikkeellä ja lisää tulee noin tuhannen kappaleen vuosivauhdilla. Vanhempi väki usein kauhistelee, kuinka nuoret päästetään mopoautoilla muun liikenteen sekaan ilman käytännön ajokokemusta tai ajokoetta. Mopoautosta ei pääse ohi samalla lailla kuin moposta ja varsinkin taajamissa autoilijoiden pinna on kireällä. Tämä aiheuttaa vaaratilanteita.

- Autoilijat saattavat ajaa aivan tuntumassa ja ohi kiilataan heti kun pienikin rako löytyy. Siinä tilanteesa saattaa sitten kokematon mopo-autokuski panikoitua ja tehdä virheliikkeitä, ylikonstaapeli Salonen sanoo.

Myös autoilijoissa vikaa

Vaikka nuorilta puuttuu kokemusta ei vaaratilanne aina ole mopoilijan vika.

-Autoilijalla saattaa olla enemmän kokemusta mutta vähemmän kärsivällisyyttä, joten vaaratilanteet eivät aina todellakaan ole mopoilijasta kiinni, Salonen sanoo.

Venlan mielestä autoilijat eivät aina osaa ottaa mopoilijoita huomioon.

- Aina autoilija ei tiedä edes miten mopolla saa ajaa ja missä. Esimerkiksi oman onnettomuuteni kohdalla ihmiset eivät aluksi edes tienneet kuka oli syypää koska sääntöjä ei tunnettu, Venla muistelee.

Joni, Joonas ja Niko muistelevat viime aikaisia onnettomuuksia. Nikon mukaan mopo-onnettomuudet ovat selvästi olleet autoilijoiden syytä. Joonaksen mielestä taas mopo-auto onnettomuudet ovat olleet kuskien omaa syytä. Vauhtia on ollut liikaa. Nikon mielestä yleensä vikaa on molemmissa osapuolissa.

Mopokortti riittämätön

Ylikonstaapeli Janne Salosen mukaan mopokortti ei välttämättä aina ole riittävä. Tarvetta olisi myös käytännön ajo-opetukselle.

- kyllä se olisi erittäin hyvä saada sitä käytännön kokemusta, eikä lisäteoriatunneistakaan haittaa olisi, Salonen arvioi.

Tällä hetkellä mopolupiin suunnitellaan muutoksia. Koulutuksesta on tulossa pakollinen ja tutkinto laajenee. Myös mopoautokoulutuksen vaatimustaso nousee tulevaisuudessa.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä