Poronhoitoalueella pelotellaan ja uhkaillaan

Poronhoitoalue kattaa 36% suomen pinta-alasta. Poronhoito on jo aiheuttanut suuria ja ehkä korjaamattomia tuhoja luonnolle.
Poronhoitoalueen jäkäliköt ovat paikoin tuhoutuneet. Poroaidat risteilevät pitkin poikin maastoa ja aiheuttavat ongelmia eläimille ja ihmisille. Petokorvauskikkailu on arkipäivää ja salakaadot hyväksytään hiljaisesti.
Aina salakaataja ei ole poromies, salakaato houkuttelee myös muita rikollisuuteen taipuvia metsästäjiä.

Mutta silloin kun tekijä on poromies, yleinen selitys kuulu näin: petoja tuhotaan koska halutaan suojella omaa elinkeinoa. Kysymys joka tässä pitää esittää kuuluu näin: onko oman elinkeinon suojeleminen riittävä syy rääkätä uhanalaisia eläimiä kuoliaaksi?

Salakaadot harkittua toimintaa

Rikoskomisario Olli Murtola Lapin poliisilaitokselta sanoo että salakaatokulttuuri siirtyy isältä pojalle. Salakaatajat myös piilottelevat tekojaan. Moottorikelkkoihin vaihdetaan teloja ja suksia, jottei poliisi tunnistaisi jälkiä.
Salakaadoista annetut rangaistukset kovenevat. Uusi laki lupaa tekijälle jopa neljä vuotta vankeutta. Salaa kaadetusta karhusta joutuu pulittamaan jopa 15 500 euroa.

Petovahinkokikkailua

Porot liikkuvat samassa luonnossa kuin suurpedot. Jottei pedot aiheuttaisi poronomistajille suunnatonta menetystä, poronomistajille maksetaan petovahinkokorvauksia. Järjestelmää on mahdollista huijata – ja niin myös tehdään.
Poronhoitoalueen vaikeaa tilannetta kuvaa se että Jotkut tätä ohjelmaa varten haastatellut ihmiset eivät uskaltaneet tulla mukaan omilla kasvoillaan, vaikka olivat sitä mieltä että poronhoitoalueen ongelmat on ehdottomasti saatava ihmisten tietoon. Moni poronhoitoalueella asuva on peloteltu ja uhkailtu hiljaiseksi.
Vaikuttaa siltä että poroyrittäjä todella arvostaa luontoa: mutta vain niin kauan kuin poroyrittäjä saa määrätä kuka ja mikä ja miten siellä luonnossa liikutaan.

Päätöksiä hiljaisuudessa

Maa- ja metsätalousministeriö teki juuri hiljaisuudessa päätöksen. Sen mukaa porojen ylin lukumäärä - 203 700 poroa - vahvistettiin vuoteen 2020 saakka. Päätös tehtiin hiljaisuudessa koska paineet porojen vähentämiseen ovat suuret.
Porotalous on jo onnistunut tuhoamaan hauraita - ja äärimmäisen hitaasti uusiutuvia - jäkälikköjä. Jäkälää on poronhoitoalueilla paikoittain niin vähän, että sitä joudutaan ostamaan poroille suomen eteläosista.

Porojen hätäruokinta tarkoittaa että erityisen kovina talvina poroille pitää viedä maastoon ruokaa koska eläimet eivät pysty kaivamaan ruokaa lumen ja jään alta. Nykyään talviruokinta on jokatalvista puuhaa, hätäruokinnasta ei siis voi enää puhua.
Tämä tarkoittaa että poroille viedään maastoon säilörehua, samantyyppistä rehua kuin se jota lehmille syötetään navetoissa. Eräs tutkija totesi, että säilörehulla syötettyjä poroja voisi verrata ihmisiin elävät pikahampurilaisbaariruualla.
Poronhoitoa pidetään suurimpana syynä hauraiden jäkälikköjen katomaiseen.

Poroaitaa on suomessa paljon

Paliskunnat ilmoittavat aidan pituudeksi 5000 kilometriä. Sitä riittäisi Ivalosta Las Palmasiin. Siinä luvussa ovat mukana kaikenlaiset poroaidat: käytöstä poistetut ja käytössä olevat.
Suurempiakin lukuja on esitetty, niiden mukaan poroaitaa olisi jopa 10 000 kilometriä. Todellisuudessa kukaan ei tiedä kuinka paljon sitä on.
Poroaita haittaa kaikkia luonnossa liikkuvia. Ihmisten liikkuminen vaikeutuu kun maastossa on vaarallista poroaitaa piilossa. Joka vuosi tuhansia eläimiä kuolee poroaitoihin.
Koppelo on suuri lintu ja jos se lentää poroaitaan, sen henkiinjäämismahdollisuudet ovat erittäin huonot. Sama koskee metsokukkoa ja teertä. Ja ketut ovat oppineet laiskoiksi – ne poimivat lämpimät ateriansa suoraan poroaidasta.
Poroyrittäjät ovat vuodesta toiseen laiminlyöneet tarpeettomien aitojen purkamista.
Erään tutkimuksen mukaan poroyrittäjät arvostavat kansallis- ja luonnonpuistojamme koska puistoissa riittää poroille ruokaa. Samassa tutkimuksessa poromiehet kertovat myös että kansallis- ja luonnonpuistoissa pitäisi rajoittaa kolmea asiaa: turismia, metsästyskoirien irtipitämistä ja koiravaljakkoajamista.

Poronhoito jyrää

Poronhoitoalueella on asiat pahasti vinksallaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei se johdu pedoista, ilmansaasteista tai turismista.
Poroja on joillakin alueilla aivan liikaa. Jäkäliköt jyrsitään loppuun niin että jäkälää pitää ostaa eteläsuomesta. Riistanhoitajat kertovat poroista jotka ovat nälkiintyneitä vaikka on syyskuu – joillakin alueilla poroille ei siis riitä ruokaa edes kesäaikaan.
Hauraille jäkäliköille levitetään säilörehua poroille lisäruuaksi. Herkät jäkäliköt kärsivät suurta tuhoa.
Raakoja salakaatoja tapahtuu koko ajan. Niitä perustellaan oman elinkeinon suojelemisella.
Poronhoitoalue on väärällään poroaitoja. Poroyrittäjät ovat vuosikymmenien ajan laiminlyöneet käytöstä poistettujen ja muutoin vanhentuneiden poroaitojen poistamista maastosta. Siksi poroaitaa on nyt tuhansia ja tuhansia kilometrejä.

Petokorvauskikkailu kukoistaa

Eräs nimetön lähde summasi poronhoidon näin: poroyrittäjä on ainoa yrittäjä joka odottaa, suorastaan vaatii, että valtion pitää korvata hänelle kaikki vahingot, poroyrittäjä haluaa että valtio kantaa kaikki riskit hänen puolestaan.
Poronhoidon luontoarvot taitavat olla pahasti hukassa.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä