Ravintolat ja saunatilat huijareiden kohteena Porissa

Porin poliisi on saanut tutkittavakseen petossarjan, jossa yritteliäät nuoret ovat perustaneet ainakin kolme firmaa, joilla ei varsinaista liiketoimintaa ole kuitenkaan ollut. Niiden ainoana tarkoituksena on ollut tarjota mahdollisuus syödä ja juoda hyvin ravintoloissa ja vuokrata saunatiloja biletarkoituksiin – firman piikkiin.

Petoksiin on osallistunut joukko yli 20-vuotiaita miehiä ja naisia. Erityisen tästä rikossarjasta tekee se, että tekijät ovat perustaneet firmat reilusti omilla nimillä tietäen, että poliisia ei kauas pakoon pötkitä. Porin poliisilla onkin tekijät tiedossa.

- Valitettavasti he ovat poliisille enemmän tai vähemmän tuttuja henkilöitä, eli kyllä sieltä löytyy rikostaustaa erinäisistä yhteyksistä, kertoo Satakunnan poliisilaitoksen viestintävastaava Mari Kaunistola.

Suunnitelmallista toimintaa

Useilla tekijöistä on sen verran rankka rikostausta, että nämä petokset ovat lievimmästä päästä rikoksia. Ehkä siksi mahdolliset rangaistukset eivät ole juuri pelottaneet. Nähtäväksi jää, ottaako käräjäoikeus aikanaan huomioon ankaroittavana seikkana toiminnan laajuuden ja järjestelmällisyyden.

Vaikka kyseessä on suhteellisen lievästi rangaistava rikos, petos aiheuttaa ravintolayrittäjille ja esimerkiksi tilojen vuokraajille suurta harmia. Poliisi haluaakin muistuttaa ravintolayrittäjiä ja esimerkiksi saunatilojen vuokraajia olemaan tarkkoina, kun asiakkaaksi tulee ennestään tuntematon yritys.

-Yrityksen taustoja kannattaa hiukan varmistella, jos yritykseltä ei löydy esimerkiksi nettisivuja tai jos asiakkaat ovat hyvin nuoria, Mari Kaunistola huomauttaa.

Paras keino on välttää ”firman piikin” käyttöä. Maksu käteisellä ja mielellään ainakin osa etukäteen auttaa ehkäisemään petoksia. Myös luottokortin käyttö etukäteen vähentää yrittäjälle kohdistuvaa riskiä.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä