SPR Ilosaarirockissa

Suomen Punainen Risti jalkautui jälleen rockfestivaaleille. Kuvausryhmämme todisti punatakkien työtä Joensuun Laulurinteellä. Lain mukaan jonkun on huolehdittava Ilosaarirockin kaltaisessa suuressa massatapahtumassa myös yleisön terveydestä ja sairaanhuollosta. Tämä huki on kuin luonnostaan ollut SPR:n heiniä jo monta vuotta.

Käytännössä SPR:n partiot kiertelevät festivaalialueella ja tarkistavat juhlaväen kuntoa. Apua annetaan haavan puhdistamisesta sydänhierontaan. Punaisen Ristin teltalle saa tulla poikkeamaan ison tai pienen ongelman kanssa. Teltalla on erikseen tilat pahasti itsensä loukanneille tai vakavasti sairastuneille sekä pikkuruhjeiden hoitamista vaativille. Haavojen paikkaukset ja laastaroinnit ovat yleisimpiä teltalla suoritettavia toimenpiteitä.

SPR:n teltan vieressä on erillinen päihdetyön teltta, jonne virkavallankin ystävällisellä avustuksella tuodaan liikaa simaa lapioineet kansalaiset. Perjantai-iltana kyseinen 'känniteltta' oli ällistyttävän tyhjillään mutta pikkuhiljaa yön tummetessa ja etenkin sen vaihtuessa lauantai-päiväksi, alkoi päihdetyön puolellakin olla säpinätä.

Vapaaehtoistoimintaan perustuvat työkeikat ovat kaikkien asiasta haastelleiden kesken raskaita mutta antoisia.
- Tälläisten komennusten jälkeen sitä mielellään nukkuisi kolme päivää putkeen, lausui ensiapujohtaja Mikko Simonenkin, jolla on takanaan Ilosaarirockeja enemmän kuin kahden käden sormin pystyy laskemaan. Yhteistyön sujumista virkavallan, SPR:n ja järjestyksenvalvonnan kesken ei tarvinnut eriksene mainostaa, se tuntui sujuvan rutiinilla ja hyvin. Oman lisänsä vapaaehtoisten työhön tuo musiikki - jos jollakulla on toivelistalla nähdä festivaaleilla joku tietty esiintyjä, hänen työvuoronsa pyritään sommittelemaan niin, että se onnistuu.

Yleisesti ottaen kuitenkin Ilosaarirock on yksi Suomen rauhallisimpia festivaaleja - samaa mantraa kuultiin SPR:läisten lisäksi niin järkkärien kuin poliisinkin suusta. Ja olihan se todistettava: Isompia rähinöitä tai pahoja rötöksiä ei kolmeen päivään mahtunut. Toki humalaisia piisasi mutta hyvä musiikki tuntui kaikille olevan uhmaa ja remellystä tärkeämpää.

SPR:n Ilosaarirock-viikonloppu:

Selviäjiä päihdeteltassa 85
joista alaikäisiä 18
Promille-keskiarvo 1,56 ‰

Ensiaputeltassa autettuja 727
joista jatkohoitoon lähetettyjä 14

Festivaalilippuja myytiin yhteensä 21 000

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä