Tuliin haaviin kosolti huumeita

Suomen tulli on päässyt iskemään kyntensä ensimmäistä kertaa Venäjälle meneviin isoihin huume-eriin. Lyhyessä ajassa, viime keväästä alkusyksyyn mennessä tulli on katkaissut yhdeksän eri salakuljetuserän matkan Suomen rajoille. Tullin mukaan kyse on uudesta ilmiöstä: tähän asti huumeet ovat virranneet Venäjältä pois päin.

Pietarilainen rikollisryhmä on salakuljettanut huumeita lähinnä henkilöautoihin piilotettuna Keski-Euroopasta, Saksasta ja Hollannista Suomen kautta Venäjälle. Esimerkiksi hasista jäi takavarikkoon yli 450 kiloa, mikä on lähes kaksi kertaa enemmän kuin poliisi ja tulli onnistuivat takavarikoimaan koko viime vuonna yhteensä.

Marihuanaa takavarikoitiin lähes 20 kiloa ja JWH-nimistä "jehovaksi" ristittyä kannabiksen kaltaista synteettistä päihdettä yli 40 kiloa.
Sama liiga yritti salakuljettaa erittäin puhdasta, yli 90-prosenttista kokaiinia postipaketeissa Suomen kautta Venäjälle. Kokaiini oli naamioitu kidneypavuiksi.

17 salakuljetuksesta epäiltyä venäläistä olivat matkustaneet lyhyen ajan sisällä Suomen ja Keski-Euroopan väliä 35 kertaa ennen kiinni jäämistään. Tästä voi päätellä pelkästään tämän ryhmän vieneen Suomen kautta tuhansia kiloja korkeatasoisia huumeita Pietarin nousukkaille.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä