Valintatalo nimeltä Suomi

Jokunen vuosi sitten Suomeen rantautui ongelma, joka vain kasvaa kasvamistaan. Ongelman nimi on asuntomurtoja tehtailevat ulkomaalaisporukat, jotka keikkaillessaan aivan kirjaimellisestikin rantautuvat Suomeen aamulautalla. Kohteita saattaa päivän aikana olla jopa 10, eivätkä nämä rikolliset suotta jää odottelemaan kiinnijäämistä. He poistuvat maasta saaliineen yleensä jo saman päivän iltalautalla.

Rikosylikonstaapeli Heikki Pyhälammille ongelma on valitettavan tuttu. Pelkästään hänen alueellaan eli Keski-Uusimaalla päästään tällä vauhdilla yli 200:an asuntomurtoon, kun niitä 2008 oli 119 ja viime vuonna 185. Se tarkoittaa siis, että pelkästään tällä pienellä alueella jonkun kotiin tunkeudutaan lähes joka päivä. Koko valtakunnassa vastaavia rikoksia tapahtuu noin kymmenen vuorokaudessa.

Baltian ja entisen itäblokin maista saapuvat koplat ovat ammattimaisia ja järjestäytyneitä. Ennakkotiedustelupartiot valitsevat kohteet ja autolautalla saapuvat tekijät vain iskevät systemaattisesti näihin ennalta päätettyihin koteihin. Kulkuneuvona on tavallinen henkilöauto ja saaliiksi kelpaa vain reppuun mahtuva tavara: kultakorut, käteinen, luottokortit, kännykät ja läppärit. Joskus rosvot ovat niin ronkeleita, että kelpuuttavat kassiinsa vain ja ainoastaan kullan.
- Järjestäytyneisyydestä kertoo myös se, että joissain tapauksessa tekijät eivät itse kuljeta saalista rajan yli, vaan mukana on kätkijäporras, rikosylikonstaapeli Pyhälammi kertoo tutkinnassa paljastuneista seikoista.

Toinen toimintatapa on se, että varkaat tarkkailevat kohdetaloa ja iskevät välittömästi omistajien poistuttua.
- Puolenkin tunnin poissaolo saattaa riittää,Pyhälammi kuvailee rikollisten röyhkeyttä ja kertoo vielä kolmannesta tavasta.
Joskus havaintoja tekee kaupustelijaa esittävä henkilö. ”Myydessään” tai vaikkapa vettä pyytäessään hän tekee havaintoja lukituksesta ja mahdollisten arvoesineiden sijainnista. Tiedossa on myös tapauksia, joissa kaupustelija on onnistunut nappaamaan eteisen pöydältä avaimet, joilla keikka sitten hoituukin siististi.

Yleisesti ottaen siisteys ei ole murtoja tehtailevien porukoiden valttikortti. Ovet ja ikkunat väännetään ja hajoitetaan auki hyvinkin ronskeilla otteilla. Sisälle päästyään penkomiselta ei säästy yksikään kaappi. Lähes kaikki murrot tehdään päiväsaikaan.

Kun henkilö murtautuu toisen yksityisimmälle alueelle, on rikosnimike aina törkeä varkaus. Periaatteessa rangaistusskaala on 4kk-4v, mutta joskus sarjat ovat niin valtavia, että se näkyy vieläkin isompana tuomiona. Poliisi on selvittänyt jopa yli sadan murron sarjoja. Vuoden alkupuolella käräjäoikeus antoi tuomion jutussa, jossa kaksi tekijää oli kolmen viikon aikana tehtaillut 75 rikosta. Tuomion pituus oli 6 vuotta.

Poliisin vinkit omaisuuden suojaamiseen

- Valokuvaa arvoesineet
- Kirjoita mahdolliset tunnistetiedot esille niin koruista kuin elektroniikasta
- Älä jätä ikkunoita tai ovia auki
- Lukitse sisä- ja ulkoikkunan välinen salpa
- Käytä aina takalukitusta
- Halvimmat hälytyslaitteet maksavat muutaman satasen
- Naapuriapu! Pitäkää toistenne taloja silmällä niin arkena kuin lomillakin

Haemme myös vihjeitä Tuusulassa ja Mäntsälässä perjantaina 3.9.2010 tehtyihin asuntomurtoihin.

 

Lisää aiheesta:

> Poliisi nappasi 200 ulkomaalaista rikollista

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä