Varastetuista kännyköistä ja läppäreistä aiheutuu tietoturvariski

Miljoonien ihmisten tietoturva vaarantuu vuosittain kännykkä- ja läppärivarkauksien takia. Laitteiden jäljitykseen ja sulkemiseen kehitetään jatkuvasti uusia ohjelmistoja. Tietoturva-asiantuntija Erkki Mustonen F-Secure Oyj:stä sanoo, että puhelinten tietomäärän lisääntyessä voidaan puhua todellisesta tietoturvariskistä. Varsinkin yrtitysten puhelimissa saattaa olla hyvinkin arvokasta vain sisäiseen käyttöön tarkoitettua tietoa. Useissa ns. älypuhelimissa on myös esimerkiksi käyttäjänsä sähköpostiohjelma, joka voi toimia vieraalla sim-kortilla vaikka itse puhelinliittymä suljettaisiinkin.

Niin puhelimia kuin kannettavia tietokoneitakin voidaan nykytekniikalla etähallita, jolloin ne voidaan paikantaa, niihin voidaan lähettää lukituskoodi tai ne voidaan viimekädessä myös tehdä toimintakyvyttömiksi.

Itse toimenpide on yksinkertainen. Puhelimiin asennetaan tietoturvaohjelmat, jolloin lähettämällä vain käyttäjän tuntema turvakoodi ja haluttu käsky kadonneeseen puhelimeen voidaan parissa sekunnissa se lukita tai tehdä lopullisesti siitä toimintakelvoton. Kannettavan tietokoneen jäljitys ja lukitseminen noudattelee oikeastaan samanlaista periaatetta. Pekka Heng Fujitsulta kertoo, että koneen etähallinnointiin käytetään erillisen palvelun tarjoajan nettipalvelinta, missä ylläpidetään tietoja asiakkaiden koneista. Kun kone varastetaan, lähetetään palvelimella tieto varkaudesta sekä lukituskäsky. Kun varastettu tietokone seuraavan kerran kytketään verkkoon se ottaa automaattisesti yhteyden palvelimelle ja saa jälleen automaattisesti käskyn lukkiutua, jolloin käyttäjä tarvitsee salasanan jatkaakseen koneen käyttöä.
Rauta on halpaa, sisältö korvaamaton

Laitteet, varsinkin matkapuhelimet, mutta yhä useammin myös kannettavat tietokoneet ovat nykyään melko edullisia, joten laitteiden takia etsintää yhä harvemmin tehdään, mutta sisältö saattaa hyvinkin olla lähes korvaamaton. Hengin mukaan jäljitystä on käytetty myös rikollisten kiinnisaamiseen yhteistyössä viranomaisten kanssa.
Komisario Ilkka Iivari kertoo, että laitteita, sekä kannettavia tietokoneita, että matkapuhelimia häviää lähes aina murtojen yhteydessä vähintään viikottain. Laitteista on harmia myös poliisille, sillä niitä on mahdollista käyttää myös vääriin tarkoituksiin. varsin puhelinten prepaid-liittymät ovat ongelma, johon poliisi törmää päivittäin tutkinnan yhteydessä. Iivarin mukaan prepaid-liittymistä soitettuja puheluita, eikä myöskään puhelimia voida jäljittää. Niillä voidaan tehdä oikeastaan mitä vain sanoo Iivari. Hän myös ihmettelee, miksi meillä Suomessa ei rekisteröidä ko. liittymiä, kuten esimerkiksi Ranskassa tehdään.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä