Wincapita-härdelli oikeudessa

Poliisi-tv on seurannut MTV3:n rinnalla ensimmäisinä tiedotusvälineen edustajina Winclub/Wincapitan vaiheita aina syksystä 2007 alkaen. Siihen nähden on ollut todella mielenkiintoista seurata pääepäilty Hannu Kailajärven ja syyttäjä Mika Appelsinin sanailua Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Tai itse asiassa syyttäjiä on kaksi, kuten on Kailajärven avustajiakin. Tuomareita salissa istuu peräti kolme.

Median edustajien lisäksi istunnot ovat kiinnostaneet lähinnä entisiä wincapita-sijoittajia. Hekin ovat vähän ymmällään, missä oikein ovat olleet mukana. Wincapitalaiset luonnollisesti haluavat pysyä nimettöminä kuten yleensä. Osa sijoittajista myönsi oikeuden tauolla ihan suoraan, ettei heitä kiinnosta, onko se tuotto tullut valuuttakaupasta vai mistä. Pääasia on, että kotiutukset ovat tipahdelleet ajallaan tileille, kuten Hannu oli luvannut.

Haastattelimme tähän juttuun kolmea tahoa: ensimmäistä kertaa prosessin aikana livehaastatteluun antautunutta Hannu Kailajärveä, syyttäjä Mika Appelsinia ja niin sanotun Wincapitan puolustusrintaman asiamiesta, oikeustieteen lisensiaatti Ilkka Pitkästä. Käsitellään ensin, mitä salaisen sijoituskerhon pääarkkitehdillä oli sanottavanaan?

Pääepäilty Kailajärvi

Hannu Kailajärvi myönsi, että jäsenistölle oli tullut jostain vääränlainen käsitys, että klubi olisi käynyt valuuttakauppaa heidän sijoituksillaan. Jos joku oli käynyt valuuttakauppaa, se oli jäsen itse. No, jäsenet toki itse tietävät, ovatko käyneet. Marginaalinen osa 10 000 - 12 000 jäsenestä oli kokeillut 'treidausta' itse.

Kailajärvi kertoi signaalijärjestelmän toimineen hyvin ja näyttäneen luotettavasti valuutan osto- tai myyntisuosituksia. Jäsenien tuotot olivatkin peräisin näistä kaupankäyntiehdotuksista ja lisenssikaupasta.

Syyttäjä Appelsin

Kihlakunnansyyttäjä Mika Appelsin on jaksanut pitkämielisesti kuunnella Kailajärven luentoa valuuttakaupan lainalaisuuksista oikeussalissa. Syyttäjä myöntää, ettei ole valuuttakaupan asiantuntija, mutta miksi hänen täytyisikään olla. Wincapitassa kun ei hänen mukaansa ole juurikaan tekemistä kyseisen kaupan kanssa. Syyttäjän mukaan on kyse törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta.

- Jäseniä on erehdytetty uskomaan, että heidän sijoituksillaan on käyty valuuttakauppaa, sanoo syyttäjä Appelsin. Keskusrikospoliisin ja syyttäjän näkemyksen mukaan ylätason jäsenille on maksettu tuottoa alatason jäsenten sijoituksista, kuten pyramidihuijauksissa on tapana.

Asiamies Pitkänen

Ilkka Pitkäsen mukaan Wincapita oli Englannissa toiminut yksityinen sijoituspörssi, ei sen kummenpaa. Tosin tätä pörssiä pelattiin suomalaisen johdolla ja suomalaisten rahoilla. Lakimies Pitkänen edustaa pariasataa ylätason sponsoria eli niitä, jotka myös hyötyivät tästä pörssistä. Heillä on myös eniten hävittävää tässä oikeusprosessissa.

Automaattinen valuuttarobotti

- Se on nyt valmis, sanoi Hannu Kailajärvi 24.3. Vantaan oikeustalolla. Tällä hän viittasi vuosien kehitystyöhönsä - automaattiseen valuuttakauppaa käyvään signaalijärjestelmään. Robottia voisi kutsua myös päätöksentekokoneeksi. Automaatti ei ole myynnissä vielä missään, mutta se on mystisen testiryhmän käytössä, ollut jo useamman kuukauden. Tällä koneella valuuttansa Wincapitaan hävinneet kenties pystyvät voittamaan tappionsa moninkertaisesti takaisin. Näin kai se ajatus menee?

Poliisi-tv soitti kaikki Wincapitan nimellä löytämänsä puhelinnumerot läpi ja yhdessä vastattiin tuttuun tyyliin: "haloo". Nuori mies myönsi olevansa yksi testiryhmän jäsen, mutta nimeänsä hän ei halua kertoa. - Valuuttakauppa-automaatin testitulokset ovat olleet lupaavia, kuten ennenkin, hän vakuutteli.

Vuosi sitten Espoon Areenalla medialle suuren maailman tyyliin esitelty uusi WISH Wincapita sen sijaan on vaikeuksissa. Poliisi on jo kohdistanut pakkokeinoja uuden yhtiön johtomiehiin. Syynä lienevät kuitenkin heidän osallisuutensa vanhaan Wincapitaan. Ei ihme, että firma on painunut maan alle ja ulkomaille. Nimi on muuttunut Skylimitiksi ja alkuperäisestä kvartetista on jäljellä vain Jukka Lusenius.

Poliisi-tv:n ja Winclubin kirjeenvaihto

Lopuksi esitämme vielä otteen Poliisi-tv:n ja Winclubin kirjeenvaihdosta syksyltä 2007:
WinClubin sijoitusstrategia on varovainen ja silti jäsenet ovat saaneet vuosittain 400%:n voittoja. Mikäli jäsen on ostanut
pörssistä 1000 kpl C-sarjan lisenssiosuuksia kurssilla 10 euroa kpl, niin WinClubin jäsenelle kohdistama tuotto-osuus tekemästään
valuuttakaupasta kohdistuu kyseisille 1000 kpl:eelle C-sarjan lisenssiosuudelle. WinClubin sijoitus valuuttakauppaan kyseisistä
lisenssiosuuksista saamastaan 1000€ myyntitulosta on ollut alkuperäinen 30% eli 300€.
WinClubin myyntitulo ei ole jäsenen pörssihankintahinta 10.000 €. Jäsenelle kohdistuu tuotto-osuusWinClubin 300€ sijoituspääomasta, ei jäsenen lisenssiosuuksien pörssihankintahinnasta.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä