Poliisikoira löysi 25 000 euroa riihikuivaa käteistä Kemissä

7.1.2010

Peräpohjolan poliisilaitos tutkii törkeää kavallusta, jossa
asianomistajalta on maakauppojen yhteydessä kavallettu rahaa
kauppasummasta. Vuoden 2010 alkupäivien aikana rikostutkinnan yhteydessä
poliisi on käyttänyt kateissa olevan rahan löytämiseksi rahan etsimiseen
erikoiskoulutuksen saanutta poliisikoiraa hyvin tuloksin. Rahakätkö oli
piilotettuna siten, että hyvin todennäköisesti kätkössä olleet käteisvarat
olisivat jääneet löytymättä ilman erikoiskoiran apua.

Koiran ansiosta poliisi onnistui löytämään 25000 euroa käteistä rahaa. Kun
asianomistajalle kuuluva rahasumma tarkentuu hänen osuutensa tullaan
palauttamaan oikealle omistajalleen.

Lähetä linkki

Esitysaika

Poliisi-TV on talvitauolla. Tervetuloa seuraamme taas maaliskuussa.

YLE Areena

YLE Areena


Ohjelma on nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan



Muualla Yle.fi:ssä