Elokuva/Fiktio

Takaisin

Kuningattaren jalokivi (K13)

(Jewel in the Crown)

Lauantaisin 6.6.2009 alkaen n. klo 19.05, uusinta sunnuntain myöhäisillassa

Sarjan viimeinen jakso nähdään 12.9. klo 19.05, uusinta su klo 22.40

Huikean määrän kansainvälisiä palkintoja kerännyt 14-osainen englantilainen draamasarja Kuningattaren jalokivi (Jewel in the Crown) esitetään YLE Teemalla kesällä 2009. Kuningattaren jalokivi imaisee mukaan intialaisten kiehtoviin elämänkohtaloihin, joihin emämaa Britannian läsnäolo lähtemättömästi ja monin tavoin vaikuttaa.

Eletään Britannian kolonialismin viimeisiä aikoja 1939 - 45 Pohjois-Intiassa. Britannia on sodassa Euroopassa, ja Intiassakin itsenäisyystaistelut nostavat päätään. Pinnan alla kuohuva rotujen välinen vihamielisyys, ja valtasuhteet heijastuvat elämänkohtaloihin: brittien ja paikallisten suhteet kiristyvät entisestään. Ihmisarvoa punnitaan brittiläisyyden ja intialaisuuden akselilla.

Tarinan alussa brittiläisen koulun käynyt ja itseään länsimaisena pitävä journalisti Hari Kumar tuomitaan vankilaan valheellisten syytösten nojalla Mayaporessa. Astuttuaan tietämättään erään brittiupseerin varpaille rakkaudessa Hari Kumar joutuu sijaiskärsijäksi ja menettää rakastettunsa. Hari Kumar on vain yksi monipolvisen draaman keskushenkilöistä, mutta hänen laillaan monen ihmisen kohtalo on rakkauden vuoksi sinetöity.

Vuonna 2000 Britannian Elokuvainstituutti (British Film Institute) rankkasi sarjan sadan parhaan brittiläisen draamasarjan listalla sijalle 22. Sarja perustuu Paul Scottin romaanisarjaan The Raj Quartet.

Takaisin

Pääosissa nähdään mm. Tim Bigott-Smith, Art Malik, Susan Wooldridge, Marne Maitland, Dominic Jephcott, Charles Dance, Om Puri, Peggy Ashcroft, Geraldine James ja Judy Parfitt.

Ohjaus: Christopher Morahan ja Jim O'Brien

Käsikirjoitus: Paul Scott ja Ken Taylor

Tuotanto: Granada TV, Iso-Britannia