Elokuva/Fiktio

Takaisin

Suutele minua, tyhmyri

(Kiss Me, Stupid, USA 1964, 125')

Sunnuntaina 13.4. klo 19.00

Billy Wilderin elokuva Suutele minua, tyhmyri herätti valmistuessaan 1960-luvun puolivälissä melkoisen vastalauseryöpyn niin feministeiltä kuin moralisteilta. Myös sen edeltäjä Irma La Douce oli ollut samankaltainen seksikomedia, mutta vasta nyt Wilderin katsottiin menneen liian pitkälle huonon maun ja moraalittomuuden puolelle - ehkä siksi että nyt elokuva ei kertonut pariisilaisista ilotytöistä vaan käsitteli uskottomuutta ja syrjähyppyjä amerikkalaisessa pikkukaupungissa.

Moraalit ovat noista ajoista sen verran muuttuneet, että nyt voi olla vaikea ymmärtää, miksi Suutele minua, tyhmyri sai esimerkiksi katoliset piirit niin kuohuksiin, että ne yrittivät saada elokuvalle esityskiellon. Suutele minua, tyhmyri oli kuitenkin elokuvan ensimmäisiä todellisia ja suoria hyökkäyksiä avioliiton pyhyyttä kohtaan. Nyt ajan patina tekee siitä itse asiassa melko viehättävän ja hurmaavan seksikomedian.

Elokuva sijoittuu pieneen kaupunkiin nimeltä Climax, joka on kaikkea muuta kuin nimensä veroinen. Siellä asuvat ystävykset, bensa-asemaa pitävä Barney (Cliff Osmond) ja musiikinopettaja Orville (Ray Walston), harrastavat laulujentekoa ja toivovat jonain päivänä kirjoittavansa hittisävelmän.

Kaksikko uskoo elämänsä tilaisuuden koittaneen kun kuuluisa laulaja ja hurmuri Dino (Dean Martin) pysähtyy huoltoasemalle. Kaupatakseen laulunsa Dinolle he järjestävät tämän autoon moottorivian, jonka vuoksi Dino joutuu jäämään yöksi Orvillen luo.

Orville kuitenkin pelkää naistenkaatajana tunnetun Dino viettelevän hänen vaimonsa Zeldan (Felicia Farr), joka on laulajan ihailija. Niinpä hän ajaa Zeldan yöksi pois kotoa ja palkkaa kylän pahan tytön Pollyn (Kim Novak) esittämään vaimoaan ja tarjoutumaan Dinon yöseuraksi.

Suutele minua, tyhmyri on Wilderin kommentti avioliitosta, ja koska Wilder tuo joka aiheesta esiin meidän pahimmat puolemme, on tuo kommentti kyyninen ja musertava. Eivät vain ilotyttö ja aviovaimo kirjaimellisesti vaihda rooleja, mutta lisäksi yksikään elokuvan henkilöistä ei kunnioita avioliittoa.
Laulajatähti Dino tarvitsee naisen sänkyynsä joka yöksi tai hän tulee fyysisesti sairaaksi. Orville ei luota vaimonsa uskollisuuteen mutta toisaalta on kauppaavinaan tätä Dinon sänkyyn myydäkseen laulunsa. Ilotyttö Polly nukkuu rahasta kaikkien kanssa, ja jopa vaimo Zelda osoittautuu valmiiksi pieneen seikkailuun miehensä selän takana.

Toteutukseltaan Suutele minua, tyhmyri on notkeasti etenevä ja sanaileva komedia, jonka veto perustuu käsikirjoituksen ja näyttelijöiden varaan. Elokuva onkin kauttaaltaan mainiosti näytelty. Dean Martin esittää lähinnä itseään mainion ironisesti, ja myös Kim Novak on epätavallisen hyvä, tehden ehkä jopa uransa parhaan näyttelijäsuorituksen. Suutele minua, tyhmyri on näin ehkä täysin moraaliton mutta hykerryttävän hauska lisä Wilderin mainioon tuotantoon.

Takaisin

O: Billy Wilder. N: Dean Martin, Kim Novak.


Lue Billy Wilderin ohjaajaesittely