Elokuva/Fiktio

Takaisin

Kahle (K11)

(The Defiant Ones/USA 1958, 95')

Sunnuntaina 26.7.2009 klo 18.00

YLE Kuvapalvelu/Kahle

Viikon Kino Klassikossa on esittelyvuorossa kaksi suurta, mutta hyvin erilaista, Hollywood-tähteä: Tony Curtis ja Sidney Poitier. Heidän yhteinen elokuvansa Kahle (The Defiant Ones, 1958) oli tärkeä molemmille. Se teki Poitieristä Hollywoodin ensimmäisen todellisen mustan tähtinäyttelijän, ja matineaelokuvien söpönä tähtenä läpimurtonsa tehnyt Curtis osoitti kykenevänsä myös haasteellisiin ja vakaviin rooleihin.

Molemmat olivat roolitöistään myös Oscar-ehdokkaina, mutta elokuvan saamat palkinnot tulivat kuvauksesta ja käsikirjoituksesta. Jälkimmäiseen palkintoon liittyi melkoista ironiaa, koska toinen käsikirjoittajista, Nedrick Young, oli tuolloin Hollywoodin mustalla listalla eli työkiellossa kommunistiepäilyjen vuoksi - seikka, joka ei estänyt häntä tekemästä töitä ja saamasta alan suurinta kunnianosoitusta salanimeä käyttäen.

Kahle on kertomus mustasta ja valkoisesta vangista, jotka karkaavat vartijoiltaan onnettomuuden aikana. Kieron vartijahuumorin seurauksena miehet ovat kuitenkin toisiinsa kahlehdittuja; vangit kun eivät voi sietää toisiaan mutta joutuvat nyt pakomatkallakin pysymään yhdessä.

Ei ole vaikea arvata, että Kahle käsittelee rasismia ja suvaitsemattomuutta. Se on parhaita ohjaaja-tuottaja Stanley Kramerin useista yhteiskunnallisista ja kantaaottavista elokuvista, joita hän teki 1950 - 1960-luvuilla. Usein Kramer käsitteli hyvää tarkoittavia teemojaan turhan raskaasti, mutta Kahleessa aihe nivoutuu luontevasti jännittävään ja notkeasti etenevään pakomatkan kuvaukseen.

Takaisin

O: Stanley Kramer.