Elokuva/Fiktio

Takaisin

Exodus (K11)

(USA 1960, 199')

Sunnuntaina 23.8.2009 klo 18.00

YLE Kuvapalvelu/Exodus
Kesän tosimiesten sarjan päättää viime vuoden syyskuussa kuollut Paul Newman. Hänen hieman rujolla tavalla komea ulkonäkönsä sinisine silmineen yhdistyi usein lurjusmaiseen charmikkuuteen, joka teki Newmanista oivan tulkitsijan erilaisille kapinoitsijoiden ja antisankareiden hahmoille. Näyttelijänä hän edusti Marlon Brandon tavoin metodi-tyyliä, mutta istutti sen maneerit luontevammin omaan karismaansa.

Näyttelijänuransa lisäksi Newman muun muassa ohjasi kuusi vähintäänkin kiinnostavaa elokuvaa, harrasti kilpa-autoilua ja perusti nimeään kantaneen, salaatinkastikkeella käynnistyneen ruoka-brändin, jonka kaikki voitot on aina lahjoitettu hyväntekeväisyyteen.

Illan elokuva Exodus (1960) on Otto Premingerin ohjaama eepos, joka perustuu Leon Urisin menestysromaaniin. Se kertoo Israelin valtion synnystä 1940-luvun lopulla keskittyen ensin juutalaisia laittomasti kuljettavan Exodus-laivan matkaan Kyproksesta Palestiinaan ja sitten juutalaisten, brittiarmeijan ja arabien välisiin yhteenottoihin.

Exodus sisältää sen tekoajalle ominaisten mammuttifilmien tyypilliset hyvät ja huonot puolet. Se on huolellisesti ja näyttävästi rakennettu eepos, mutta ihmisiä ja tapahtumia on siinä yksinkertaisesti niin paljon, että yli kolmen tunnin kestosta huolimatta henkilöt ja tapahtumat eivät saa kovinkaan syvällistä käsittelyä.

Ernest Goldin tenhoava musiikki palkittiin Oscarilla. Paul Newmanin ohella pääosia esittävät Eva Marie Saint, Ralph Richardson, Peter Lawford, Lee J. Cobb ja Sal Mineo.

Takaisin

O: Otto Preminger.