Takaisin

Teema goes Brazil!

Marraskuussa YLE Teemalla

Syysmyrskyjen ja pimeyden vallatessa kotimaan lähtee YLE Teema samban synnyinseuduille Brasiliaan. Valoa, energiaa ja ajateltavaa marraskuiseen Suomeen saadaan brasilialaisen musiikin, draaman, elokuvien ja dokumenttien täyttäessä ruudun!

YLE Kuvapalvelu / Alicen perhe

Brasilia-teeman sydän on 19-osainen draamasarja Ihmisten kaupunki (Cidade dos Homens/City of Men). Kátia Lundin ja Fernando Meirellesin käsikirjoittama ja ohjaama sarja pohjautuu samojen tekijöiden palkittuun elokuvaan Jumalten kaupunki (Cidade de Deus/City of God). Sarja keskittyy Rio de Janeiron slummialueilla, faveloissa, elävien tavallisten ihmisten arkeen. Keskiössä on kaksi teini-iän kynnyksellä olevaa brasilialaispoikaa, Acerola ja Laranjinha, joiden varttumista sarja seuraa. Pojat asuvat slummissa, yrittävät toteuttaa omia unelmiaan ja selvitä arjestaan ja koulunkäynnistään keskellä huumediilereiden ja jatkuvan väkivallan maailmaa.

YLE Kuvapalvelu / Favela Rising

Ihmisten kaupungin ohella Brasilia on esillä kahdessa Teemalauantaissa, Teeman perjantain elokuvapaikalla Kino Kaukossa, sekä perjantai-illan dokumenttipaikalla, jossa keskitytään brasilialaiseen musiikkiin mm. Caetano Veloson ja Maria Bethanian tahdissa. Lisäksi Teemalla nähdään Jacques Cousteaun dokumenttisarja Amazon sekä kulttuurimatkailusarja Retkiä Brasiliaan.

Brasilia-teeman ohjelmat:

31.10. Retkiä Brasiliaan - sarja alkaa

31.10. Kino Kauko: Vuosi jolloin vanhempani lähtivät lomalle
4.11. Ihmisten kaupunki - sarja alkaa
4.11. Jacques Cousteau: Amazon - sarja alkaa
7.11. Kino Kauko: Kalaunelmia
7.11. Musiikkidokumentti: South Bank Show: Caetano Veloso
8.11. Teemalauantai: Musta Orfeus
14.11. Kino Kauko: Alicen perhe
14.11. Musiikkidokumentti: Maria Bethânia
15.11. Teemalauantai: Brasiliaa
20.11. Kino Helmi: Suelyn taivas (K13)
21.11. Musiikkidokumentti: Favela Rising
28.11. Kino Helmi: Maha (K13)
28.11. & 5.12. Musiikkidokumentti: Musiikkimatka Brasiliaan
31.12. Musiikkidokumentti: Rappia Rio de Janeirossa

31.12. Brasilian yö: Pyhä keho, Musiikkimatka Brasiliaan ja Brasileirinho

Takaisin




YLE Kuvapalvelu / Musta Orfeus
Elokuvasta Musta Orfeus, YLE Teemalla 18.11. klo 22.25