Faktasarjat

Takaisin

Talo Ranskassa

YLE Teemalla keväällä 2010

Ensin oli Talo Italiassa ja sitten oli Talo Espanjassa, mutta nyt kisataan talosta Ranskassa! Menestyssarjojen kolmas kierros nähdään YLE Teemalla ensi keväänä.

Talo Ranskassa / YLE

Talo Ranskassa vie seitsemän kilpailijaa kielikisaan! Seikkailun aluksi kukaan ei osaa ranskaa, mutta päivittäiset oppitunnit, paikallinen perhe-elämä sekä yllättävät haasteet takaavat sen, että kielikylpy on täydellinen ja kurssin jälkeen kaikki osaavat paljon enemmän.

Ella Kanninen, Talo RanskassaTalo Ranskassa -ohjelman juontajana nähdään rakastettu tv-kasvo Ella Kanninen, joka tuli tutuksi ohjelman ensimmäisen kierroksen, Talo Italiassa, juontajana. Toisella kierroksella, Talo Espanjassa, Ella oli apulaistuottajana.

Kielet ovat Ellan intohimo, ja ranskan kieli oli hänen ensirakkautensa. Maailmaa nähnyt juontajamme on viettänyt paljon aikaa myös Ranskassa. Lukuisten lomamatkojen lisäksi Ella on opiskellut ranskaa Strasbourgissa ja Grenoblessa sekä ollut töissä Monacossa.

Yli kuudensadan hakijan joukosta valitut kilpailijat suuntaavat Etelä-Ranskaan, Montpellieriin, elokuun lopussa tavoitteenaan pysyä mukana kurssilla loppuun asti. Joka viikko joku kuitenkin putoaa, koska lopuksi vain paras palkitaan unelmalomalla talossa Ranskassa!

Talo Ranskassa on YLE Teeman ensi kevään ohjelmistoa.

OPETTAJA:

Philippe Perez
Talo Ranskassa -opettaja

Matkustamista, jalkapalloa ja kieliä rakastava kolumbialais-ranskalainen Philippe Perez johdattaa suomalaiset oppilaansa ranskan kielen saloihin. Maineikkaan Institut Européen de Françaisin opettajakaartin parhaimmistoon kuuluva Philippe heittäytyy mielellään uusiin haasteisiin, ja niitä hänellä kohta riittää!

KILPAILIJAT:

Virpi Hietanen, Talo Ranskassa / YLEVirpi Hietanen (43)
Inari
Ravintolatoimenjohtaja

Virpi asuu Saariselällä aviomiehensä ja kolmen lapsensa kanssa. Perheen kahdessa ravintolassa työskentelevä reipas lappilainen haluaisi oppia lausumaan ranskalaisten viinien nimet oikein eikä vain sinnepäin. Unelmana olisi myös päästä tutustumaan viininviljelyyn ja viinitiloihin Ranskassa.



Mika Hytti (39)
Kotka
Markkinointiassistentti/aikuisopiskelija

Ensimmäisen kerran Ranska kolahti kotkalaiselle Mikalle oikein kunnolla vuonna 1984 Ranskan miesten jalkapallomaajoukkueen voittaessa Euroopan mestaruuden. Sen jälkeen Mikasta tuli kovalla tahtotasolla varustettu Ranska-fani. Urheilulliselta Mikalta ei myöskään puutu kilpailuhenkeä.

Mikko Salmilahti (35)
Helsinki
Myyntijohtaja

Helsinkiläistynyt, alun perin Turusta kotoisin oleva Mikko on kiinnostunut ranskalaisesta kulttuurista. Haaveena on asunto Ranskassa, jota varten hänellä on jo alkupääoma säästössä. Myös matkoilla tavatut ranskalaiset ystävät kannustavat Mikkoa ranskankielen opintoihin.

Jaana Siipila, Talo Ranskassa / YLEJaana Siipola (51)
Turku
Fysioterapeutti

Turussa asuvalle Jaanalle tärkeintä ei ole voitto, vaan hauskanpito. Jaanan pojan ranskan opinnot alkoivat jo 3-vuotiaana päiväkodissa, ja nyt hän on ranskankielisellä luokalla. Pystyäkseen auttamaan poikaansa koulutehtävissä Jaanakin on motivoitunut opiskelemaan ranskan kaunista kieltä.



Eero Tolvanen, talo Ranskassa / YLEEero Tolvanen (57)
Jyväskylä
Projektityöntekijä

Eero asuu perheineen Jyväskylässä. Eero itse uskoo kuitenkin syntyneensä väärään maahan, sillä ranskan kieli ja kulttuuri saavat hänen sydämensä sykkimään. Opittuaan ranskaa Eero voisi myös toteuttaa haaveensa ja viedä koko perheensä Peugeot'illa Ranskaan.





Annamaija Vakkuri, Talo Ranskassa / YLEAnnamaija Vakkuri (67)
Kellokoski
Eläkeläinen

Kilpailijoista vanhin on kellokoskelainen Annamaija, jolla on kaksi tytärtä ja viisi lastenlasta. Toinen hänen tyttäristään on naimisissa ranskaa kotikielenään puhuvan belgialaisen miehen kanssa, ja Annamaija haluaisi kovasti yllättää vävynsä ranskankielentaidoillaan.





Laura Åkerlund, Talo Ranskassa / YLELaura Åkerlund (22)
Helsinki
Pianonsoiton ja musiikkitieteen opiskelija

Kilpailun kuopus on kuudennen polven helsinkiläinen, joka rakastaa uusia haasteita. Rohkeaksi, sosiaaliseksi ja puheliaaksi itseään kuvailevan Lauran pitkäaikainen haave on asua Ranskassa kahvilapianistina - tietenkin täydellisesti ranskaa puhuen.



Talo Ranskassa / YLEPAIKKA:

Montpellier

Talo Ranskassa -kilpailijat matkaavat pittoreskiin Montpellieriin, joka on Languedoc-Roussillonin hallintoalueen pääkaupunki ja 250 000 ranskalaisen kotipaikka.

Montpellier on eläväinen opiskelijakaupunki, jonka juuret ulottuvat pitkälle historiaan. Kaupunki on kuuluisa erinomaisesti säilyneistä keskiaikaisista rakennuksistaan. Sen ylpeyden aiheita ovat myös vehreät puistot ja monipuolinen kulttuurielämä.

Talo Ranskassa / YLEAuringossa kolmesataa päivää vuodessa kylpevä Montpellier on tunnettu meren ja maan herkut yhdistävästä keittiöstään, unohtamatta Languedocin maailmankuuluja viinejä. Tämä Etelä-Ranskan helmi on lähellä Välimerta, Provencen ja Pyreneiden välimaastossa. Historiallinen Montpellier on myös moderni, jopa vastakohtainen. Kaupunki on hurmaava sekoitus uutta ja vanhaa.

Talo Ranskassa -sarjan tuottaa YLE Teemalle Zodiak Television.

Olli Suominen, vastaava tuottaja, Zodiak Television
Alex Laszlo, tuottaja, Zodiak Television
Edward Kojonen, ohjaaja ja kuvaaja, Zodiak Television
Ella Kanninen, juontaja
Sini Sovijärvi, toimittaja, YLE
Riitta Jalonen, vastaava tuottaja, YLE

Takaisin

T: Talo Ranskassa -sarjan tuottaa YLE Teemalle Zodiak Television.








Talo Ranskassa / YLE