Tiede

Takaisin

Huippututkijat

Torstaisin 10.9.2009 alkaen klo 19.30, toinen lähetys ma klo 00.30


Huippututkijat (The Investigators) on tuore, vuonna 2008 valmistunut tiededokumenttisarja, jossa irlantilaistiedemiehet esittelevät tieteen uusia saavutuksia. Kuusiosainen sarja perehtyy joka jaksossa puolen tunnin ajan yhteen aihealueeseen.

Aluksi tutustutaan nanoteknologian avulla kehitettyihin antureihin. Toisessa osassa keskitytään kasvien maailmaan. Tutkimus on avannut uusia näköaloja viljelijöille. Kasveja voidaan jalostaa entistä terveellisimmiksi ja niistä voidaan uuttaa esimerkiksi aids-rokotteen raaka-ainetta. Kolmannen osan aiheena on ilmastonmuutos. Tiedemiehet ovat kehittäneet tietokonemalleja arvioidakseen entistä tarkemmin tulevaisuuden muutoksia ilmastossa. Työssä on käytetty hyväksi myös tietoja viimeisestä jääkaudesta.

Neljännessä jaksossa tiedemiehet rakentavat laitteita ESA:n satelliitteihin, jotka lähiavaruuden lisäksi tutkivat ja kuvaavat maailmankaikkeutta myös kauempaa.

Viides jakso kertoo mm. mitä uutta on saatu selville Alzheimerin taudista. Väestön vanhenemisesta aiheutuu monia yhteiskunnallisia, lääketieteellisiä ja myös taloudellisia ongelmia, joita voidaan helpottaa tieteen avulla. Viimeisessä osassa esitetään uusia keksintöjä kuten nanohiukkanen, joka voidaan aktivoida tappamaan vaarallinen MRSA-sairaalabakteeri.

Tiededokumentin lähetyspäivät ovat torstaisin 10.9., 17.9., 1.10., 8.10., 15.10. ja 22.10. Torstaina 24.9.2009 YLE Teemalla vietetään Tähtitiedeiltaa.

Ohjelmat ovat katsottavissa internetissä YLE Areenassa 30 päivää lähetyksestä.

Takaisin