Tiede

Takaisin

Tiededokumentti: Darwinin puutarhassa

Torstaina 26.11.2009 klo 21.00, uusinta su klo 13.25

(Jimmy Doherty in Darwin`s Garden)

Osa 3/3: Apinoista ja ihmisistä. Saatuaan kasvien evoluution periaatteet selviksi Darwin ryhtyi pohtimaan ihmisen kehityshistoriaa. Hänen teoriansa ihmisen polveutumisesta ovat nykypaleontologit pystyneet vahvistamaan.

Darwinin suurteos Lajien synty ilmestyi vuonna 1859 ja YLE Teema juhlistaa merkkivuotta esittämällä kolmiosaisen tiededokumenttisarjan, Darwinin puutarhassa. Tieteenhistorian suurmiehiin kuuluva Darwin teki aikoinaan merkittävän puolivuosikymmentä kestäneen tutkimusmatkan HMS Beagle-nimisellä aluksella, josta sittemmin sattuneesta syystä tuli yksi merien tunnetuimmista laivoista.

Hän palasi kotiin vallankumouksellisten ideoidensa kanssa, mutta vasta vuosien uurastuksen jälkeen Darwin julkisti viktoriaanisen ajan maailmankuvan mullistaneen evoluutioteoriansa. Nyt nähtävässä dokumenttisarjassa seurataan Darwinin tieteellistä matkaa ennennäkemättömällä tavalla.

Maanviljelijä ja hyönteistieteilijä, Jimmy Doherty, kulkee luonnonhistorian merkkimiehen viitoittamaa tietä toistamalla Darwinin tekemiä nerokkaita koeasetelmia. Tutuiksi tulevat kasvilajien risteyttäminen, luonnonvalinta, jopa kastemadot ja musiikin yhdistävä koe.

Poikkeuksellisen mukaansatempaava dokumenttisarja on kuvattu Darwinin kotitilalla Kentissä. Samaisessa puutarhassa ja kasvihuoneissa tehtiin havainnot, jotka muuttivat maailmankuvamme lähtemättömästi. Jimmy Doherty tekee ymmärrettäväksi, hetkittäin kerrassaan hulvattomalla tavalla, Darwinin merkittävimmät teoriat ja rekonstruoi Lajien synnyn tarinan tuoreesta näkökulmasta käsin.

Ensilähetysten jälkeen ohjelmat voi katsella YLE Areenassa kuukauden ajan.

Tuotanto: BBC, Iso-Britannia.

Takaisin

Katso tiededokumentteja Areenasta