Tiede

Takaisin

Tiededokumentti: Kiistely ilmastosta

Torstaina 3.12.2009 klo 21.00, uusinta su klo 13.25



(Climate Wars)

Osa 1/3. 1960-luvulla pelättiin happosateita ja ylikansoittumista, ilmastonmuutoksen pahimpana uhkana pidettiin uutta jääkautta.

YLE Teema esittää kolmiosaisen tiededokumenttisarjan, Kiistely ilmastosta, YK:n kansainvälisen ilmastokokouksen ollessa otsikoissa. Kööpenhaminassa päätetään ratkaisuista maailman polttavimpaan ongelmaan. BBC:n tuore dokumenttisarja esittelee ilmastonmuutokseen liittyvän tutkimuksen historiaa sekä sen ympärillä käydyn tieteellisen keskustelun keskeisiä kiistan aiheita.

1970-luvulla tutkijat uskoivat uuden jääkauden koittavan, ajan saatossa asetelma on kääntynyt päälaelleen, sillä nykyään ihmiskunnan suurimpana uhkana pidetään ilmaston lämpenemistä. Ristiriitaiset näkemykset ovat vuosikymmenien ajan hallinneet keskustelua ilmastonmuutoksesta.

Al Gore on palkittu Nobelilla työstään, jota hän on tehnyt ilmastonmuutoksen pysäyttämisen eteen. Samaan aikaan kuitenkin David Bellamyn kaltaiset skeptikot kiistävät koko ilmastonmuutoksen olemassaolon. Mihin ilmastonmuutos johtaa? Eräiden arvioiden mukaan suuri osa maapallosta aavikoituisi, kun taas toiset uskovat maapallon vettyvän entisestään. Lukuisat tutkimukset väittävät ilmaston lämpenemistä ihmisten aikaansaannokseksi, mutta löytyy toki vielä niitäkin, jotka ovat sitä mieltä ettei ihmisillä ole mitään tekemistä ilmiön kanssa.

Skeptikoiden on helppo vedota tutkimuskentän ristiriitoihin. Ilmastonmuutosta voi kärjistetyimmillään väittää julkisuudenhakuisten tiedemiesten aikaansaannokseksi. Ja näin on myös tehty.

Kolmenkymmenen vuoden tutkimustyön jälkeen totuus ilmastonmuutoksesta on vihdoin selvillä. Tosin vieläkään kaikki eivät ole täysin yksimielisiä. Laajalle levinnyt yhteisymmärrys valitsee kuitenkin siitä, että maapallo lämpenee. Miksi meillä on kestänyt näin kauan ennen kuin olemme ymmärtäneet, kuinka pahaenteinen uhka maapallon ilmaston lämpeneminen on?

Dokumenttisarja rekonstruoi kiehtovalla tavalla ilmastonmuutoksesta käydyn tieteellisen debatin historiaa. Kuinka tulimme ylipäänsä tietoisiksi ilmastomme muutoksesta, ja miten ilmaston lämpeneminen todistettiin ihmisen aikaansaannokseksi?

Ilmastotutkimuksen eri vaiheita seurataan kolmen jakson ajan. Tutuiksi tulevat 70-luvun pelot happosateista ja ylikansoittumisesta. Myös Ilmastosopimusten historiaan paneudutaan. 1990-luvulla allekirjoitetussa Rion sopimuksessa sovittiin toimista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Sen vastareaktiona nousi skeptikkojen kuoro julistamaan, ettei ilmasto lämpenekään. Nykyään ilmaston lämpenemistä ei moni enää kiistä, mutta ilmastosysteemin mutkikkuus on yllättänyt tiedemiehet.

Ilmasto on muuttunut: jäätiköt sulavat, hirmumyrskyt lisääntyvät ja aavikot kuivuvat. Ilmastokriisi voidaan kuitenkin vielä ratkaista, jos kaikki maailman valtiot toimivat yhdessä. Pian selviää saadaanko Kööpenhaminassa aikaan päätöksiä, jotka pelastaisivat planeettamme?

Tuotanto: BBC, Iso-Britannia, 2008.

Ilmastokokouksen avauspäivänä 7.12. nähdään YLE Teemalla kaksiosaisen sarjan, Suomen ilmasto muuttuu, molemmat osat alkaen klo 13.
Ilmastonmuutos tuntuu myös Suomessa ja Suomen luonnossa. Sarjassa pohditaan, miten suomalainen luonto reagoi muutoksiin? Sopeutuvatko kasvit ja eläimet? Miten ihminen vaikuttaa muutoksen nopeuteen?

Takaisin

Katso tiededokumentteja Areenasta



Ilmastokokouksen avauspäivänä 7.12. nähdään YLE Teemalla kaksiosaisen sarjan, Suomen ilmasto muuttuu, molemmat osat alkaen klo 13.
Ilmastonmuutos tuntuu myös Suomessa ja Suomen luonnossa. Sarjassa pohditaan, miten suomalainen luonto reagoi muutoksiin? Sopeutuvatko kasvit ja eläimet? Miten ihminen vaikuttaa muutoksen nopeuteen?