Tiede

Takaisin

Tutkiva juttu: Taas flunssa!

Torstaina 19.11.2009 klo 20.00, uusinta la klo 16.50


Miksi yleisimpään sairauteemme ei ole lääkettä? Mistä apua, appelsiineista ja piimästäkö? Ella Kanninen tutustuu rinovirukseen, astmaan ja flunssakierteisiin.

Miksi yleisimpään sairauteemme, tavalliseen lentsuun, ei ole lääkettä? Mikä avuksi nuhakuumeeseen?

Flunssaviruksia on yli kaksi sataa! Ylivoimaisesti eniten sairastamme rinovirusflunssaa. Rinovirus löydettiin ensimmäisen kerran 50-luvulla. Näitä pienen pieniä palloviruksia päästiin kunnolla tutkimaan vasta 90-luvulla, kun monistustekniikka kehittyi. Flunssavirustutkimus on kovin nuorta, jos sitä vertaa bakteereihin, joita on tutkittu jo yli kaksi sataa vuotta.

Rinovirus aiheuttaa monia bakteeriperäisiä jälkitauteja, kuten korva- ja poskiontelotulehduksia. Se myös laukaisee suurimman osan lasten astmakohtauksista. On jopa alustavaa tutkimusnäyttöä, että rinovirus alun perin aiheuttaa astman.

Miksi tietyt lapset saavat aina flunssakierteet ja voimakkaat oireet? Tätä ei vielä kunnolla tunneta, koska geenitutkimukset ovat vasta aluillaan. Tutkijat ovat löytäneet flunssakierteessä olevilta lapsilta useita pieniä geenivirheitä. Nämä luultavasti selittävät jatkuvat flunssakierteet.

Viimeisen viiden vuoden aikana on tullut paljon uutta tutkimustietoa, mutta flunssaa ei osata vielä hoitaa. Ensinnäkin meiltä puuttuu tehokas lääke! Seuraavaksi tutkitaan, miten voidaan aktivoida omaa synnynnäistä puolustusjärjestelmää. Professori Olli Ruuskanen luottaa muun muassa piimään, maitohappobakteereihin.
Tehokasta flunssalääkettä ei ole, koska viruksia on niin valtava määrä. Lisäksi virus menee solun sisään. Sitä on vaikea saada sieltä pois niin, ettei se vahingoita isäntäsolua. Bakteerit puolestaan elävät solun pinnalla.

Vajaa kymmenen vuotta sitten kehitettiin tehokas flunssalääke rinovirukseen, mutta se aiheutti nuorille naisille välivuotoja ja vatsavaivoja. Lääke ei päässyt tuolloin sivuvaikutusten vuoksi markkinoille. Tämän saman lääkeaineen kehitys jatkuu yhä.

Tuleeko flunssalääke? "Ei meidän elinaikanamme", sanoo moni tutkija. Mutta dosentti Terho Heikkinen uskoo, että lääke tulee 2-10 vuoden sisällä.

Auttaako piimä ja appelsiinit? Entä muut vitamiinit? Hivenaineista ainakin sinkki vaikuttaa lupaavalta! Mistä muuten tietää, sairastaako tavallista flunssaa vai sikainfluenssaa? Ja kannattaako sikainfluenssan sairastaa pois alta?

Juontaja Ella Kanninen, toimittaja Sari Soininen.

Takaisin