Tiede

Takaisin

Veitsen terällä: Kasvujarrutusleikkaus

Torstaina 22.10. klo 20.30, toinen lähetys la klo 16.25 ja ke klo 16.30


4-vuotiaan Joelin murtunut jalka jäi hoidon jälkeen vinoksi. Sääri suoristetaan kasvujarrutusleikkauksella.

4-vuotiaan kuopiolaisen Joel-pojan elämä muuttui kaksi vuotta sitten, kun hänen jalkansa murtui trampoliinilla. Kipsaushoidon jälkeen perhe huomasi, että pojan jalka oli jäänyt vinoon. Kulmavirhe aiheutti kipua ja siksi Joelin vanhemmat, Minna ja Simo Hiltunen veivät Joelin jatkotutkimuksiin. Ensin kokeiltiin konservatiivista hoitoa eli odotettiin luonnon omaa korjausliikettä, mutta kun näin ei käynyt, Joelin jalka aiotaan korjata kasvujarrutusleikkauksella.

Kasvujarrutusleikkauksessa raajan kasvua ohjataan kiinnittämällä kasvualue, esimerkiksi Joelin tapauksessa vasemman jalan säären reuna , kaksireikäisellä levyllä niin, että vapaaksi jäävän toisen puolen kasvu korjaa jalan kulmavirhettä.

Menetelmä on suhteellisen uusi; esimerkiksi Kuopion yliopistollisessa sairaalassa vastaavia leikkauksia on tehty vuoden 2009 alusta.

Kasvunsäätelymenetelmä ja siinä käytettävä ruuveilla kiinnitettävä kaksi -reikäinen titaaninen levy on tutkimusten mukaan erittäin hyväksi havaittu keino korjata vinoutunutta kasvua. Ruuvit antavat myöten kasvun edetessä ja näin jarruttavat oikeassa suhteessa kasvua. Lisäksi levyn voi poistaa heti, kun se on tarpeen. Aiemmin kasvun säätelyssä käytettiin niittejä, mutta ne eivät antaneet lainkaan myöten ja jarruttivat kasvua liikaa.

Kasvujarrutusleikkaus-ohjelmassa seurataan Joelin päiviä kotona ja englantilaisessa leikkikoulussa, kunnes on aika mennä sairaalaan.

Kuinka pienen pojan leikkaus onnistuu, miten vanhemmat selviävät tukijan osastaan ja minkälaisia vaiheita toipuminen tuo mukanaan viisihenkisen perheen arkeen?

Toimittaja Leena Häkkinen

Takaisin

Mitä Joelille kuuluu nyt? Lue



Lue lääkärin vastauksia katsojien kasvujarrutusleikkausta koskeviin kysymyksiin

Katso sarjan ohjelmia Areenasta