Eräs telttaretki

Oli maaliskuu ja vuosi 1978, kun meille syntyi suloinen tyttövauva. Olimme ennen vauvaa olleet ahkeria metsässä kävijöitä. Jo aikaisin keväällä menimme katsomaan, miten marjojen kukinta edistyy ja viimeiseksi syksyllä kävimme poimimassa pienen pussillisen katajanmarjoja liharuokien mausteeksi.

Sinä keväänä mietimme, miten pääsisimme metsään, kun meillä oli pieni vauva, eikä ketään, kenelle hänet jättäisimme. Nuoria kun olimme, ei päätämme paleltanut ja päätimme, että pidämme vauvan mukanamme, minne tahansa menisimmekin, vaikka metsään! Sitten tuli juhannusviikko ja suunnittelimme, mitä tekisimme suven suurimpana juhlapäivänä - lapsemme oli vain neljäkuinen!

Päätimme, että lähdemme telttaretkelle, ihan niin kuin ennenkin. Ja niinhän sitä mentiin! Meillä oli neljän hengen teltta ja evästä riittävästi. Pystytimme aattoiltana teltan, kävelimme metsässä lapsi käsivarrella ja kuuntelimme metsän ääniä. Oli rauhallista ja kaunista! Retki oli onnistunut ja olimme mielissämme, että vauva ei ollutkaan mikään rajoite! Retkellämme olimme nähneet paljon metsämansikan kukkia ja päätimme, että seuraavan kerran tulemme metsään, kun mansikat ovat kypsiä. Niin teimmekin ja minua pisti kyykäärme. Emme olleet tienneet, että siellä oli niitä niin paljon! Oli onni, että telttaretkemme aikana käärmeet olivat pysytelleet muualla!

Olemme jatkaneet metsässä liikkumista näihin päiviin saakka. Lapsemme kasvoi aikuiseksi ja on koulutukseltaan ympäristötieteilijä. Jälkeenpäin olen monta kertaa miettinyt, oliko yksi ammatinvalintaan vaikuttavista tekijöistä juuri se, että hän sai olla osan lapsuuttaan metsässä!

Arvid Kokko