Isäpuoleni Artun apuna metsätöissä
Isä kaatui sodassa kesällä 1944, äiti jäi yksin viiden lapsen kanssa korpeen. Minä olin katraasta nuorin, kolmevuotias. Isääni en muista ollenkaan. Saimme vieraasta miehestä isäpuolen.
Elettiin viisikymmentälukua pienessä mökkipahasessa, ilman mukavuuksia, kärrytien takana.Olin toisella kymmenellä oleva koulutyttö, kun olin yhtenä kesänä Artun apuna propsia kuorimassa. Lähdimme aamuisin hyvissä ajoin talsimaan peräkkäin Pienen Pitkän pusikkoista rantapolkua pitkin hakkuupalstalle. Se oli melkein järven toisessa päässä. Eväspalaset ja maitopullot Arttu laittoi metsässä viileään kivenkoloon tai lähteen silmään. Siellä ne säilyivät joten kuten syömäkunnossa iltapäivään asti. Kahvia oli termospullossa.
Palstalla Arttu alkoi kaataa isoja näreitä nurin pokasahalla. Metsätyömiehet puhuivat aina näreistä ja petäjistä, ei koskaan kuusista ja männyistä. Metsäpomo oli merkinnyt kaadettavat puut tekemällä leimauskirveellä runkoon pienen pilkan. Arttu karsi puusta kirveellä oksat pois, mittasi rungosta pari pokasahan mittaa, sahasi siitä poikki ja taas mittasi ja sahasi. Pian parimetrisiä ropsia, niinkuin miehet sanoivat, makasi maassa oksien ja risujen seassa. Näin homma jatkui ja minä pääsin pöllien kimppuun tekemään oman osuuttani. Joka aamu Arttu teki näreen oksista minulle kuorimatikkuja päivän tarpeisiin. Tikut olivat parinkymmenen sentin mittaisia ja toisesta päästään talttamaiseksi teroitettuja.
Kesällä puiden nila-aikana ropsia oli helpompi kuoria kuin talvella, jolloin puut olivat jäässä ja kuori tiukasti kiinni. Kuorimatikulla sain irrotetuksi kuorta pöllin päästä vähän matkaa. Sitten kiskoin kuoren riekaleen vähitellen irti toiseen päähän asti. Välillä kääntelin ropsia ympäri, että sain kaikki kuoret revityksi. Mitä oksaisempi ja kierompi puu, sen pahempi kuorittava se oli. Käsissäni minulla oli miesten isot nahkarukkaset. Päivän mittaan ne kastuivat ropsien nilasta ja pihkasta märiksi lötkyiksi. Sormien päät olivat hellinä. Kynsien alle tuppautui pihkan sekaista mustaa mönjää. Se teki kynnet kipeiksi. Käsivarret olivat kirvelevillä naarmuilla kyynärpäihin asti. Ripustin märät rukkaset näreen oksalle yöksi kuivumaan. Seuraavana aamuna ne olivat jäykät ja kovat koppurat, kuin peltiä. Minulla oli poikien vanha puseronretku päällä ja pitkälahkeiset housunryntyt suojaamassa kinttuja pahimmilta risujen repimiseltä.
Olin tavallisesti kaiket kesät paljain jaloin, niin heinäpellolla kuin rämeisellä lakkasuolla. Ropsien teossa oli oltava kengät jalassa. Kuivaan metsään kelpasivat vanhat rikkinäiset kumisaappaat. Jalat hikosivat niissä päivän mittaan litimäriksi, vaikka oli villasukat. Artulla oli nahkavartisissa kumiteräsaappaissa flanelliset jalkarätit. Ne pysyivät kuivina.
Ruoka- ja kahvitauolla potkaisin saappaat pois jaloistani ja tuuletin varpaitani. Istuin mättäälle ja nojasin näreen runkoon. Aloin kaikessa rauhassa syödä eväspalasiani. Siinä samalla sai vähän huilata ja selkäänsä oikaista. Mutta itikat, kärpäset, paarmat ja kusiaiset olivat eri mieltä. Ne hyökkäsivät yksissä tuumin porukalla kimppuuni. Niitä oli ympärillä mustanaan joka päivä ja joka paikassa, eikä karkuun päässyt. Koko ajan työn touhussa ollessa niiden kanssa tuli joten kuten toimeen. Kaiken kukkuraksi helteisinä päivinä suolainen hiki valui silmiäni kirvelemään. Naamaa ei voinut edes ajatella pyyhkäisevänsä lötkömärillä ja pihkaisilla rukkasilla. Kokopäiväisellä sateella taas kaikki paikat kastuivat, pöllit kävivät entistä niljakkaimmiksi ja työ hankalammaksi. Minun piti olla erityisen varovainen, etten satuttaisi itseäni.
Ensimmäisinä päivinä Arttu testasi minua, olinko rehellinen. Hän laski tekemiensä pöllien määrän ja kysyi työpäivän päätteeksi, montako olin kuorinut. Kun määrät muutamana päivänä täsmäsivät, hän lopetti kyselemisen ja alkoi luottaa minuun. Arttu jopa kehui ahkeruuttani. Minulle oli tärkeää, että osasin tehdä tarpeellista työtä ja sitä arvostettiin edes hitusen. Sain kuorituksi toista sataa ropsia päivässä. Sisulla sen tein. En antanut periksi, vaikka loppupäivästä sattui selkääni, etten meinannut suoraksi päästä. Pöllit saivat kuorimisen jälkeen kuivatella pintaansa risukossa maaten, kunnes Arttu kasasi niistä kolmion muotoisia ristikoita. Talvella hevosmies tuli ja kaivoi ristikot hangesta, nosteli kuivat ropsit käsipelillä ronkeliinsa ja ajoi laanille. Minä sain kuorimistani pölleistä tilin sen jälkeen, kun Rinteelän Sulo oli laskenut ropsiristikot metsässä ja maksanut ensin Artulle. Se oli juhlahetki, kun Arttu sanoi minulle: "No tyttö, katoppas vihostas montako pölliä olet kuorinna, niin tehhää sulleki tili." Sain neljä tai viisi markkaa kappaleelta.
Metsäpomo ruukkasi käydä hakkuupalstalla aina silloin tällöin juttelemassa Artun kanssa ja katsomassa, että työ eteni ja palstaa riitti. Joskus hän istahti kiireimmäksi ajaksi porukkaamme ja söi repustaan omia eväitään tai hörppi kahvit. Sulo poltti Klubitupakkinsa ja Arttu Jymysätkänsä. Tarvittaessa hän antoi Artulle kottia eli etuottoa, jos välttämätöntä rahantarvetta oli. Silloin Sulo kaivoi repustaan pienen salkun kokoisen lompakkonsa, sylkäisi sormiinsa ja laski setelit Artun kouraan. Arttu söhersi vastineeksi kiertokoulussa opitun puumerkkinsä kuittiin.
"Pölli - Kepa"