Lapsityövoimaa

On kevät ja olen äskettäin täyttänyt 11 vuotta. Koulu on juuri päättynyt ja alkanut kesäloma. Meille veljen kanssa ei kuitenkaan koittanut leikin ja loman aika. Tästä lähin jouduimme olemaan metsätäissä joka kesä aina itsenäisen elämän alkuun asti. Rahaa tarvittiin perheen elättämiseen.

Muistoni metsäsavotoista ja puunuitosta ovat aivan erilaiset kuin vanhoissa suomalaisssa elokuvissa. Niillä savotoilla tukkilaiset evät laulelleet eikä savottajätkät pelanneet korttia.

Silloin keväällä 1954 lähdimme varahain aamulla isän kanssa kävelemään hänen palstalleen hakkuutyömaalle. Matkaa oli seitsemisen kilometriä. Työpäivät olivat pitkiä, matkoineen kymmenenkin tuntia. Vain sunnuntai oli lepopäivä. Isä oli paikallinen mottimestari ja työtahti oli sen mukaista. Hän kaatoi, karsi ja katsoi puut. Me pojat kuorimme neljä tai kaksimetriset pöllit ja kokosimme kasoihin. Työ oli raskasta. Pöllit kuorittiin petkeleellä maassa ja nostettiin käsipelillä kasoihin. Muistan joskus selkäni olleen niin kepeän, että piti kesken kaiken heittäytyä maahan selälleen ja levätä vähän aikaa. Muuten taukoja ei juuri ollut. Eväät olivat niukat ja juomavestäkin oli joskus pulaa. Eräänäkin kesänä jouduimme kaivamaan läheiselle suolle koperon, johon sitten tihkui vettä juotavaksi.

Kesäsin metsässä oli kauheasti hyttysiä ja mäkäräisiä, jotka kiusasivat hikistä ahertajaa. Mitään suojavälineitä ei ollut, joten iho oli kauheilla paukamilla ja kutisi kamalasti. Jos kuumuus joskus vaivasi niin myöskin kylmyys on jäänyt voimakkaasti mieleeni. Kerran olimme hakkuutyömaalla, jossa yövyttiin viikot. Majapaikan tuvan lattia oli niin täynnä nukkuvia miehiä, että oli vaikea sovittaa jalkojaan herättämättä muita. Heräsin koska minua paleli aivan kauheasti. Ulkona yritin etsiä jotain lämpimikseni ja lopulta löysin ehjän kuivan paperisäkin. Menin säkin sisään kuin makuupussiin konsanaan ja kylmyys hiukan hellitti.

Olin veljeksistä vanhempi ja minun tehtäväni oli huolehtia tyävälineiden kunnosta. Opin teroittamaan sahanterät, kirveet ja petkeleet. Ja myöhemmin myös huoltamaan moottorisahan. Pidin työvälineet hyvässä kunnossa. Sain monesti työnjohtajalta kuulla, että onpa pojan saha purrut hyvin puuhun.

Iän karttuessa ja voimien lisääntyessä olimme veljen kanssa myös kaksistaan savotoilla. Olimme ahkeria ja riuskoja työssämme. Teimme hyvä tiliä ja joskus esimies meitä epäsuorasti kehaisikin: "Ottakaa opiksenne näistä pojista, tekevät isompaa tiliä kuin aikuiset miehet". Se taisikin olla niitä harvoja kiitoksia mitä työstämme saimme. Raha tuli varmasti tarpeeseen perheessä, mutta ei sitä koskaan ääneen sanottu tai kysytty miten jaksatte.

Työ oli usein myös yksitoikkoista. Varsinkin järvellä puiden erottelu ja puulauttojen hinaus keluveneellä on jäänyt mieleen yksitoikkoisempana kuin mikään työ sen jälkeen.

Vaikka muistoni savotoilta ovat aika lohduttomia oli niistä vuosista hyötyäkin. Opin käsistäni käteväksi, opin pitämään puoleni "miesten maailmassa" ja ihme kyllä kaikesta nälästä, vilusta ja särystä huolimatta olen terve yli kuusikymppinen mies. Nykyisinkin metsä on elinpiiriäni yli 30 vuoden kaupungissa vietetyn ajan jälkeen. Asun metsän keskellä ja liikun siellä melkein päivittäin koirien kanssa.

Metsämies